Huoli ja huojennus

Tänään kuvittelin erään tuttuni kuolleen kolarissa. Vaikka hän ei ole minulle läheinen, valtasi minut omituinen ahdistus. En halua olla lähelläkään kuolemaa, se on jotenkin niin paha asia. En ole miettinyt sitä ikinä kauaa, koska sama ahdistus valtaa minut aina. Luon mielessäni erilaisia mahdollisuuksia, mitä voisi käydä meidän poistuessamme tästä maasta. Ja jos minun kuvitelmani olisivat totta, voin sanoa, ettei kukaan sen jälkeen haluaisi ikinä nukkua iankaikkisuuteen.

 

Joskus pienenä isoisoäitini kuoli. Otin sen todella raskaasti. Nykyään en enää ajattele asiaa, mutta silloin saatoin ajaa pyörällä erään paikan ohi kyynelkanavat täyttyen. Se oli kuja, jossa oli rakkaan sukulaiseni nimi. Joka aamu luin sen, ja joka ikinen aamu minulle tuli surullinen olo. Ajattelin itseäni lohduttaen, että mummo on pilven reunalla ja vilkuttaa minulle sillä hetkellä. Kai sekin oli jokin vanhempieni minulle tyrkyttämä ajatus, mutta silloin se helpotti. Hassua, miten typeristä asioista ihminen voi saada lohtunsa.

 

Nyt en mieti moisia, nyt mietin vallan muuta. Muita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s