Päätelmiä

Elämä ei vaadi meiltä mitään, mitä emme kestäisi. Niin sanottiin jossain ohjelmassa eräs päivä, kun satuin käymään olohuoneessa television ääressä. Se oli taas eräs niistä lausahduksista, jotka olen painanut päähäni. Olihan se hiukan kaunistellusti sanottu, mutta kai se tarkoittaa, että meidän pitäisi jostain löytää tahto jatkaa. Ei ole sellaista, mistä emme voisi selvitä. Se olisi ehkä totuudenmukaisempi tapa esittää asia. Jotkin asiat ovat meiltä vaadittu liikaa, mutta meidän on vain kohdattava se. Tai kohdattava heidät tai vain hänet. Ihan millainen tilanne elämässä onkaan.
Kävin omalla tavallaan hauskan filosofisen keskustelun tässä jokin aika sitten erään kaverini kanssa. Pääajatuksena oli, että me aistimme asiat myöhemmin kuin mitä ne tapahtuvat. Tämän nojalla siis saattaa tapahtua jokin iso räjähdys taloni ulkopuolella, ja kuolen ennen kuin ehdin aistia sen. Voin siis kuolla yhtäkkiä. Tietämättä syytä. Vanhat sananlaskut saavat täysin uuden merkityksen, jos päätelmämme on totta. Elä jokainen päivä kuin viimeisesi. Elä jokainen hetki kuin viimeisesi.
”Salaliittoteoria tiivistyy limsapulloon.”

dramatiikka POIS

Mikä minut ajaa tekemään näitä asioita ? Saatan poistua keskustelusta huokaisten, pudistellen päätäni ja sulkeutuen sen jälkeen huoneeseeni kuuntelemaan musiikkia. Kaikki täytyy tehdä niin, että jokainen ymmärtää, mitä tarkoitan. Liiallinen dramaattisuus. Kolmas sairauteni.
Bloody hell, I got to be thankful for what I have.

Positiivisuutta LISÄÄ

Minua vaivaa toinenkin sairaus. Se tunnetaan yleisesti nimellä perusnegatiivisuus. Oli ajatus mikä tahansa, saan siitä jotain pahaa aikaiseksi. En myöskään ikinä oleta, että minulle tapahtuisi mitään ihanaa. Jään kuitenkin auton alle ja kuolen nuorena, enkä ole ehtinyt kokea läheskään kaikkea mitä olisin halunnut. Se nyt kai on turhin negatiivinen ajatus, joka on pyörinyt päässäni. Ei se kuitenkaan ainut ole ollut.
Sitäpaitsi perusnegatiivisen elämä käy hankalimmaksi sitten, kun tajuaa olevansa melko hyväntuulinen. Ja mitä pidempään hyväntuulisuus kestää, sitä ankarammin on taisteltava, ettei huku pahaenteisiin ajatuksiin. Joskus se onnistuu, joskus ei. Mielessä häilyy kuitenkin pieni musta varjo, joka kuiskailee outoja sanoja korvaa. Sanoja, jotka kertovat, että kohta tunnelma ei ole enää niin mahtava.
Olen tukahduttamassa tuota negatiivisuutta. Vielä minä siinä onnistun. Hakuna matata.

Analysointi SEIS

Ajatuksetkin voisivat tietyin väliajoin pysähtyä. Aivan. En haluaisi miettiä asioita aina niin paljon. Pään sisäisiä toimintojani voisi kuvailla teille parhaiten tällaisen esimerkin kautta: Seisot ikkunalaudalla. Huone takanasi palaa, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin hypätä. Hyppäätkö ? Et vielä. Ensin pitää miettiä tuulen nopeus 21m/s, muistaen kuitenkin maan vetovoiman aiheuttaman putouskiihtyvyyden, kun hyppäät neljän metrin korkeudesta g=9,81m/s². Ellei sitten kuitenkin se tuulen nopeus vaikuttaisi putoamiseen hiukan kumoavasti, kun suuntavoimat ovat 45… Ja ehkä, juuri ja juuri ennen kuin liekit tarttuvat yöpukuusi, päätät hypätä.
 
Useimmat ihmiset päivittelevät, kuinka jotkut eivät ajattele tarpeeksi. Hyvin usein kuulee sanottavan: ”jos hän vain olisi miettinyt hetken..” Miksei kukaan puutu tähän täysin päinvastaiseen sairauteen, liialliseen ajattelemiseen ? Joskus minusta tuntuu, että minun tulisi olla suurimman osan aikaa huumattuna, jotta aivoni hidastaisivat tahtia. Tätä menoa minulta jää elämä elämättä, jos suunnittelen sitä ja kuinka voisinkaan sen elää.
 
Ajatukset seis !

Vesipuhveli.

Onpa tullut taas sekin todistettua. Aina kerran kuukaudessa, viikon ajan, paikalla ei ole Niina ollenkaan. Se ei myöskään ole lintu eikä lentokone, vaan tuttavallisesti vesipuhveli. Rauhallinen, unelias ja hiljainen. Tahtoisi vain nukkua pimeässä huoneessa ja kuunnella toisten puhetta tai musiikkia. Eri ympäristöt alkavat ahdistaa helposti. Silloin vesipuhveli käpertyy mahdollisimman pieneksi mielessään ja potkii kiviä sinne tänne jotta saisi olla rauhassa.
Uneliaisuus ja rauhallisuus saattavat kuitenkin hämätä. Vesipuhveli on oikeasti erittäin aggressiivinen. Se hyökkää pienimmänkin syyn aiheuttaman negatiivisen aivoimpulssin takia. Se mylvii ja juoksee ympyrää kuluttaen energiaansa. Yksin se voi jatkaa tätä monen tunnin ajan, mutta kasvokkain toisen kanssa ollessaan se vetäytyy nopeasti mököttämään. Ylidramaattinen poistuminen on vesipuhvelille kaikki kaikessa.
Vesipuhvelilla on aikaa. Mitä kuvittelette sen tekevän kaiket päivät ? Ei se mitään tee. Se makaa ja miettii. Ehkä sillä on liikaa aikaa, sillä se ehtii analysoimaan viikon aikana paljon asioita. Se saattaa muistaa satunnaisen pienen kirpaisun vuosien takaa ja miettiä, mikä miten ja miks se tapahtui.
Älkää siis syyttäkö minua oudoksi, se on vesipuhveli. Niina palaa kuvioihin taas parin päivän päästä.
-Päivällä leikin normaalia, kuin olisin elämässä kiinni. Suutelen märäksi joka vastaantulijan. Tahdon sinut kokonaan, se siitä.-
Se siitä.

Pelkoja.

No niin, rauhoitu. Hengitä syvään. Ajattele asiaa positiivisesti ja kuvittele huolesi avaruuteen. Se ei ole edes pieni kivi, se on tomuhiukkanen, jos sitäkään. Sillä ei ole merkitystä. Kävele pystypäin, älä analysoi joka lausetta. Et saa myöskään piiloutua tunteettomuuden taakse, vaikka se olisi helpointa. Heittäytyminen ei toimi. Pysy rauhallisena. Näyttele normaalia. ”Olet outo.”
Mitä sillä on väliä ? Minähän olen kohta poissa, voin kokeilla mitä vain. Ja sitäpaitsi jos koko loppuelämäni on tylsä, niin onhan minulla varasuunnitelma: Hyppään 70-vuotiaana erään kaverini kanssa imatrankosken sillalta koskeen, jolloin meistä tulee legendaa. Ja joskus meille vielä pystytetään patsas ja meitä ihaillaan hulluudestamme.

Turhuuksia.

Mitä minä asioista tietäisin ? Miten minä voisinkaan, sillä minä olen lukemalla oppiva ihminen, enkä koskaan ole lukenut asiasta mitään. Tai hyvä on, huijaan hiukan. Kerran syksyllä erehdyin asiaan liittyvän kirjan ääreen, mutta mitä siitä. Se oli tyhjänjauhamista, valheiden eteenpäin kertomista. Eikä valheita kannata uskoa, joten en muista kirjasta juuri mitään enää. Vain yhden asian.
Asiat menevät eteenpäin kuitenkin. Eteenpäin on hyvä suunta. Eteenpäin kannattaa aina mennä elämässä. Kuka hullu nyt tahtoisikaan jämähtää jonnekin yläasteen aikaisille ajoille ? Oltaisiin pieniä ja tyhmiä ja angstisia. Ei toteltaisi käskyjä, paiskottaisiin ovia ja oltaisiin perusnegatiivisia joka asiaa kohtaan. Ja haukuttaisiin vanhempia kaikesta, hehän ovat kaiken pahan alku ja juuri… Ehkä en jatka tätä asiaa pidemmälle, sillä minusta alkaa tuntua, että minä olen täysin samanlainen vieläkin joskus. Pieni ja vihainen agstiteini sisälläni tosin on morfautumassa isommaksi ja pahemmaksi uhaksi. Miniatyyriseksi feministiniinaksi.
Ihmiset sanovat muuten aina, että abivuosi on ihanaa. Minä en ole huomannut samaa, kun tätä kouluvuotta on eletty jo yli puolet. Koulu alkaa uuvuttaa henkisesti, enkä saa tehtyä mitään. Ja nyt on se aika, kun pitäisi vielä pinnistää sen viimeisen kerran. Naurettava ajatus. Haluan alkaa elämään, ennen kuin kuolen nuorena jossain kolarissa. Tälläkin hetkellä pitäisi hoitaa tentti-ilmoitus, äidinkielen kaksi ainetta, psykologian essee, penkkariasu, penkkarikarkit.. Ja siis ne ovat kouluhuolia, siihen lisättäessä vapaa-ajan tunnetuskat olen valtavan vuoren kokoisen kiven alla. Äh.
Kolarista tulikin mieleeni jotain muuta. Olen aina koittanut kieltää taikauskoisuuteni, mutten voi enää pitkään kiistää tosiasioita. Eilen aamulla lähtiessäni kouluun ehdin ajaa noin puoli kilometriä, kun edestäni vilisti täysin tyhjästä ilmestynyt musta kissa. Ohittaessani sen, se jäi nuolemaan viattoman näköisenä tassuaan ja tuijottamaan minua. Vilkaisin vielä taakseni varmistaakseni asian. Kyllä, täysin musta kissa, piru vie. Sen jälkeen minun oli pakko ajaa koko loppumatka erittäin varovasti. Talutin joka ikisen jäisen kohdan ja suojatien, jotten kaatuisi tai jäisi auton alle.
Hyvä on, minulla on tylsää hyppytunnilla, siksi kirjoitin hölynpölyä. Kuuntelen samalla myös musiikkia. Huomasin äsken olleeni niin ajatuksissani, että tein saman tempun, jonka teen aina kotona kuunnellessani napeilla musiikkia. Laitoin johdon huuleni yläpuolelle viiksiksi ja ilmeilin. Voi vitsi, olen niin viisas. Mitä muuta olisin voinut tehdä sen jälkeen kuin nauraa itsekseni, kun vastapäätäni istunut poika katsoi minua hetken kummastuneena. Elämä on.. Huvittavaa.
Ai niin, se asia, jonka muistan siitä typerästä kirjasta: ”Miehet lopettavat ystävälliset eleet kolmien treffien jälkeen, sillä sen jälkeen he tuntevat asemansa turvatuksi.”