Turhuuksia.

Mitä minä asioista tietäisin ? Miten minä voisinkaan, sillä minä olen lukemalla oppiva ihminen, enkä koskaan ole lukenut asiasta mitään. Tai hyvä on, huijaan hiukan. Kerran syksyllä erehdyin asiaan liittyvän kirjan ääreen, mutta mitä siitä. Se oli tyhjänjauhamista, valheiden eteenpäin kertomista. Eikä valheita kannata uskoa, joten en muista kirjasta juuri mitään enää. Vain yhden asian.
Asiat menevät eteenpäin kuitenkin. Eteenpäin on hyvä suunta. Eteenpäin kannattaa aina mennä elämässä. Kuka hullu nyt tahtoisikaan jämähtää jonnekin yläasteen aikaisille ajoille ? Oltaisiin pieniä ja tyhmiä ja angstisia. Ei toteltaisi käskyjä, paiskottaisiin ovia ja oltaisiin perusnegatiivisia joka asiaa kohtaan. Ja haukuttaisiin vanhempia kaikesta, hehän ovat kaiken pahan alku ja juuri… Ehkä en jatka tätä asiaa pidemmälle, sillä minusta alkaa tuntua, että minä olen täysin samanlainen vieläkin joskus. Pieni ja vihainen agstiteini sisälläni tosin on morfautumassa isommaksi ja pahemmaksi uhaksi. Miniatyyriseksi feministiniinaksi.
Ihmiset sanovat muuten aina, että abivuosi on ihanaa. Minä en ole huomannut samaa, kun tätä kouluvuotta on eletty jo yli puolet. Koulu alkaa uuvuttaa henkisesti, enkä saa tehtyä mitään. Ja nyt on se aika, kun pitäisi vielä pinnistää sen viimeisen kerran. Naurettava ajatus. Haluan alkaa elämään, ennen kuin kuolen nuorena jossain kolarissa. Tälläkin hetkellä pitäisi hoitaa tentti-ilmoitus, äidinkielen kaksi ainetta, psykologian essee, penkkariasu, penkkarikarkit.. Ja siis ne ovat kouluhuolia, siihen lisättäessä vapaa-ajan tunnetuskat olen valtavan vuoren kokoisen kiven alla. Äh.
Kolarista tulikin mieleeni jotain muuta. Olen aina koittanut kieltää taikauskoisuuteni, mutten voi enää pitkään kiistää tosiasioita. Eilen aamulla lähtiessäni kouluun ehdin ajaa noin puoli kilometriä, kun edestäni vilisti täysin tyhjästä ilmestynyt musta kissa. Ohittaessani sen, se jäi nuolemaan viattoman näköisenä tassuaan ja tuijottamaan minua. Vilkaisin vielä taakseni varmistaakseni asian. Kyllä, täysin musta kissa, piru vie. Sen jälkeen minun oli pakko ajaa koko loppumatka erittäin varovasti. Talutin joka ikisen jäisen kohdan ja suojatien, jotten kaatuisi tai jäisi auton alle.
Hyvä on, minulla on tylsää hyppytunnilla, siksi kirjoitin hölynpölyä. Kuuntelen samalla myös musiikkia. Huomasin äsken olleeni niin ajatuksissani, että tein saman tempun, jonka teen aina kotona kuunnellessani napeilla musiikkia. Laitoin johdon huuleni yläpuolelle viiksiksi ja ilmeilin. Voi vitsi, olen niin viisas. Mitä muuta olisin voinut tehdä sen jälkeen kuin nauraa itsekseni, kun vastapäätäni istunut poika katsoi minua hetken kummastuneena. Elämä on.. Huvittavaa.
Ai niin, se asia, jonka muistan siitä typerästä kirjasta: ”Miehet lopettavat ystävälliset eleet kolmien treffien jälkeen, sillä sen jälkeen he tuntevat asemansa turvatuksi.”
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s