Päätelmiä

Elämä ei vaadi meiltä mitään, mitä emme kestäisi. Niin sanottiin jossain ohjelmassa eräs päivä, kun satuin käymään olohuoneessa television ääressä. Se oli taas eräs niistä lausahduksista, jotka olen painanut päähäni. Olihan se hiukan kaunistellusti sanottu, mutta kai se tarkoittaa, että meidän pitäisi jostain löytää tahto jatkaa. Ei ole sellaista, mistä emme voisi selvitä. Se olisi ehkä totuudenmukaisempi tapa esittää asia. Jotkin asiat ovat meiltä vaadittu liikaa, mutta meidän on vain kohdattava se. Tai kohdattava heidät tai vain hänet. Ihan millainen tilanne elämässä onkaan.
Kävin omalla tavallaan hauskan filosofisen keskustelun tässä jokin aika sitten erään kaverini kanssa. Pääajatuksena oli, että me aistimme asiat myöhemmin kuin mitä ne tapahtuvat. Tämän nojalla siis saattaa tapahtua jokin iso räjähdys taloni ulkopuolella, ja kuolen ennen kuin ehdin aistia sen. Voin siis kuolla yhtäkkiä. Tietämättä syytä. Vanhat sananlaskut saavat täysin uuden merkityksen, jos päätelmämme on totta. Elä jokainen päivä kuin viimeisesi. Elä jokainen hetki kuin viimeisesi.
”Salaliittoteoria tiivistyy limsapulloon.”
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s