Massamurhaa.

Se näytti niin pohjattoman surulliselta, kun se sanoi ne sanat. En ollut pitkään aikaan nähnyt mitään, mikä olisi näyttänyt yhtä sydäntäsärkevältä. Sanat valuivat ilmassa ohuina, hauraina. Olisin halunnut ottaa sen syliin ja sanoa, että maailma on oikeasti hyvä paikka. Olisin halunnut vakuuttaa, että kaikki kääntyy parhain päin, mutta miten olisin voinut. Äkkiä sen silmät näyttivät huolien täyttämiltä. Aivan kuin suru olisi aina ollutkin osa niitä kasvoja. Kuinka helposti ihminen pystyykään murtumaan tässä maailmassa. Ei siihen tarvita kuin huono koenumero, pelko tulevasta, vanhempien oikuttelu. Jopa pari viatonta sanaa kaverin suusta voivat musertaa.
Olen sopeutunut tilanteeseeni. Se ei enää itketä, minua se ei enää muserra iltaisin. Joudun vain katsomaan ystävieni taistelua. Jokaisella on omat ongelmansa, enkä minä tunne pystyväni auttamaan. Mihin hävisi kilpeni, uljas ratsuni ja peitseni ? En voi enää ratsastaa auringonkoitosta pelastamaan murheellisia sieluja. En vain kykene, ongelmat ovat niin suuria, etten keksi keinoa ratkaista niitä. Voin vain tukea heitä päätöksissään. Ottaa syliin ja sanoa, että kaikki kääntyy parhain päin.
”On suotuisaa, ettei anna liikaa periksi hänen vaatimuksilleen. Vaikka rajan pitäminen johtaa kiukutteluun ja oikutteluun.” Psykologia on sitten mukava aine, kertoo aina vastaukset elämän eri tilanteisiin.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s