Päivä kävi iltaan ja yöhön

Seisoimme hiljaa paikallamme. Tuijotimme tyhjää baaria ja sitten toisiamme. Kuskilla oli kalja kädessä, meillä oli mahdollisuus päästä toiseen baariin sisälle tiukan suunnitelman ansiosta, joka ei välttämättä edes toimisi. Katsoimme vielä kerran ympärillemme, ja päätimme paikalle jäämisen johtavan ainoastaan illan pitkittyessä depressioon.
 
Yksi meistä lähti hakemaan kävellen poikaystävältään erään jäsenkortin, jos sitä pitäisi näyttää ovella, kaksi muuta jäivät entiseen paikkaan seisoskelemaan toimettomana. Me loput astuimme autoon, kuskina joku toinen kuin se kalja kädessä seisoskellut poika. Korkokengissä kaasun painaminen ja auton hallinta huonoilla renkailla oli jokseenkin vaikeaa, sen saimme huomata. Liusuimme käännöksistä vähän liian sivulle, suoralla tiellä saatoimme ajaa kaksi kaistaa vieden.
 
Alkumatkasta muistimme tosin erään matkan onnistumista järkyttävällä tavalla horjuttavan seikan – meillä oli ainoastaan puoli tuntia aikaa ajaa keskustasta kahden kodin kautta takaisin. Korkokengät painoivat poljinta alemmas ja joku meistä hoki kuluvia minuutteja kaikkien huutaessa jännittyneenä: ”Kovempaa ! Varo ! Poliisi !” Kolme minuuttia vaille määräajan huusimme autossa innoissamme, sillä baari tuli kulman takaa näkyviin. Me olimme selvinneet. Me, Jack Bauerit, olimme pelastaneet iltamme !
 
Oma henkilökohtainen selviytymisseikkailuni ei tosin loppunut siihen. Eikä se johtunut siitä, että minulle tuli hetkittäin sietämätön olo, ja päädyin istumaan hiljaa tuolille tuijottamaan ihmisiä. Miten joku niin läheinen saakin minut tuntemaan itseni maan niljaisimmaksi madoksi aina. En ymmärtänyt. Pienten iloisten mietteiden jälkeen auto karahti vähän yli neljä pihaamme ja lähti saman tien matkoihinsa. Katsoin verhojen peittämää ikkunaa ja istuin rappusille hytisemään. Ajantaju katosi, ainut mitä ymmärsin oli se, että olin jäätymispisteessä. Täydellinen lopetus Mrs. Bean -päivälle.
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s