Hautausmaa

Haluaisin kysyä häneltä suoraan muutaman kysymyksen. Voisin ripustaa hänet nilkoistaan roikkumaan kahleissa pimeää kiviseinää vasten ja jättää hänet siihen nääntymään pariksi päiväksi ilman tietoisuutta, pelastetaanko hänet vai ei. Jättäisin hänet yksin ainoastaan ajatustensa kanssa, epätoivoisten, tuskaa ja kyyneliä täynnä olevien ajatusten. Ja kun viimein tulisin paikalle, ottaisin vain tuolin ja jäisin hiljaa tuijottamaan häntä. Katsoisin, olisko hän viimein viisastunut. Osaisiko hän elää tämän elämän sille arvollisella tavalla, ilman pelejä, valheita ja leikkejä toisten kustannuksella. Haluan murskata hänet kuin pienen limaisen ötökän kenkäni pohjaan.
 
Hassua miten toisen silmin tilanne näyttää erilaiselta. Itse tunnen olevani umpikujassa tilanteeni kanssa, joku ulkopuolinen saattaisi tulla vain sanomaan minua tyhmäksi. Samaten tuntemani tunteet saattaisivat hänen silmissään olla naurettavia, perusteettomia ja vainoharhaisia. Toinen ihminen osaisi ehkä neuvoa minut tästä tilanteesta helposti pois, mutta olen itse niin syvällä kuopattuna huolieni kanssa hautaan, etten ehkä halua enää nousta ylös. Päivänvalo sattuu silmiin ja minä sokaistun. Toisaalta, päästäkseni jatkamaan matkaa minun on kohdattava tuo kipu ennemmin tai myöhemmin.
 
Minun olisi muutenkin opittava painamaan se nappi kohtaan off. Se on vaikeaa, mutta se palkitaan kyllä lopussa. Silmien katse sammuu, hengitys tasaantuu ja mieli virkistyy. Istun hiljaa ja ajatuksettomana. Ehkä vielä joskus pystyn kohtaamaan maailman ja nousemaan haudastani.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s