Muutos on jossain tuolla

Seison siinä omissa mietteissäni. Huomaan ihmisen ja havahdun. Hymyilen ja olen juuri nostamassa käteni kutsuun, kun huomaan mihin katse on tarkentunut. Viereiseen henkilöön. Korjaan hamettani pelastaakseni tilanteen ja kävelen kauemmas seuraamaan sivusta, kuinka se alkaa taas. Alamäki nimittäin.
 
Hassua miten sitä voikin joinain päivinä toivoa olevansa joku toinen, tai ainakin ettei olisi juuri sellainen kuin on. Minä olen omaperäinen. Sen huomaa varmasti jo kaukaa, mutta joskus tuntuu kuin se olisi pelkkä kirous. Miksen voisi olla kuin tavalliset ihmiset, puhua harkitusti ja viisaasti ? Vaikka kuinka yritän, huomaan aina lipsuvani tieltä ja joku huutaa outoa. Kun tajuan taas tehneeni sen, sisälläni murtuu jokin. En halua olla sellainen, muuttakaa minua ! Antakaa minulle huumorintajunne ja ajatuksenkulkunne. Kuinka voin pärjätä elämässäni tällaisena, kun vain harvat ymmärtävät ja jaksavat ?
 
Mitä se elämä sitten olisi ? Olisin kaveripiirin suosituin vitsinkertoja, jota salaa ihailtaisiin nokkeluudesta ja siitä, etten jäisi milloinkaan pulaan, jos minulla vain olisi sanani. Osaisin hoitaa tilanteet paremmin. Uskaltaisin hypätä kauan kaipaamani benji-hypyn tuosta noin vain, mutta samalla silti lukea matematiikan yo-kirjoituksiin, sillä keskittymiskykyni olisi mitä mainioin. Työpaikalla saisin ylennyksen toisensa perään sosiaalisilla taidoillani. Voisin olla romanttinen hupsu tai kovaksi keitetty ja tunteeton, mikä milloinkin minulle sopisi.
 
Hyvä on, täytyy myöntää, että joskus nautin siitä, että mieleni tuottaa mitä moninaisempia mielikuvia. Nautin siitäkin, etten osaa toimia tilanteissa, vaan hiljenen ja mokaan kaiken. Se vain on niin ja niin se tulee olemaankin. Sitäpaitsi sieluaan ei voi vaihtaa toiseen, sitä voi yrittää muuttaa, mutta sekin on hankalaa. Voi sitä kai toivoa sentään ruumiistaan jonkinlaista toista ? Voisin ottaa kymmenen senttiä lisää pituutta, pari kuppia isommat rinnat, pidemmät sääret, lisärasvaa takapuoleen ja ruskeamman ihon. Sinisemmät silmät ja valkeampi hymy. Olisinko sitten onnellinen ? Kadulla kävellessäni pienessä hameessa ja pienen pienessä yläosassa saisin kaikki katseeni perääni ja tyttöystävät joutuisivat läimimään miehiään takaisin ruotuun. Baareissa minulle tultaisiin sanomaan, että olen kauneinta mitä on ikinä nähty. Saisin valita illan hitaan alkaessa parhaat päältä ja jättää surkimukset selkäni taakse.
 
Ehkä en pitäisi siitäkään. Jos en jollekin kelpaa tällaisena, niin sitten vain selkä köyryyn, pää kumaraan ja kohti uusia pettymyksiä. Kyllä siihen tottuu. Ja sitäpaitsi yksi niistä surkimuksista, jotka jättäisin selkäni taakse saattaisi olla jotain paljon parempaa kuin se muka-hauska adonis nenän edessä. Mutta joskus kun alamäki alkaa, kuuntelen musiikkia ja mietin mitä kaikkea elämä voisi olla jos jokin olisi toisin. Jossittelua kaikki tyynni. Vietän loppupäivän käpertyen peitteen alle piiloon maailmalta. Huomenna on uusi päivä ja ehkä näen ratkaisutkin paremmin.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s