Vaaleanpunaista mömmöä jalkoihin takertuneena.

Kiitän ja kumarran elämälle, sillä viimein olen tilanteessa, jollaisesta aina haaveilinkin. Ei kyyneliä iltaisin kasvoilla, vain hymyä. En siis halua kuulostaa teksteissäni siltä, että elämä olisi täyttä tuskaa, angstia täynnä. Haluan sanoa selkokielellä kerrankin, että olen iloinen. Hymyilen ja nauran enemmän kuin aikoihin.
 
Vaikkakin.. Kesken kaiken herään kuin unesta. Aistin ympäristöni paremmin kuin äsken, tunnistan liikkeet ja äänet kauempaa. Katson ulos ikkunasta ja jään miettimään asioita, vaikka keskittymiseni pitäisi kohdistua täysin toisaalle. Ei, en sittenkään voi tehdä sitä, mutta silti ehkä tunnen syyllisyyttä, mutta kai minä saan nauttia mitä olen saanut.. Ajatukset poukkoilevat järjettöminä sinne tänne, enkä tiedä mitä niille pitäisi tehdä. Toisaalta jotkin niistä vavisuttavat minua pahuudellaan, toiset taas haluaisivat tilanteen kehittyvän. Mutta ei se kehity. Aina jokin sulkuportti saartaa minut aitaukseen, josta en pääse pois. "Miten Niina pääsee vankilan pihalta pakoon, kun hänellä on apunaan lankku ? Hän ei saa murrettua tiiliseinää, lankku ei riitä ylös, jotta hän pääsisi muurin yli eikä hän pysty kaivautumaan seinämän alikaan."
 
Samaan aikaan kaikki samat vanhat ihmiset pyörivät ympärilläni, enkä tiedä miten niihin pitäisi suhtautua. Oliko tämänpäiväinenkin taas jokin outo yritys ? En ole sanonut hänelle suoraan mitään, mutta vihjaillut olen sitäkin enemmän. Siinä se, pitäisi vain sanoa suoraan asiat. Haluanko sitä ? En kai, enkä osaisikaan. Älkää taas käsittäkö väärin, en palaisi menneeseen, mutta kai haluan säilyttää jonkin roolin tiettyjen ihmisten kohdalla. Ja vaikka olen kapinoinut valheellisia naamioita vastaan, ne roolit ovat auttaneet minua eteenpäin näinä päivinä.
 
Aijaijai, kun laulattaa, ei pilvetön taivas oo kaukanakaan, kun rakkaani kohdata saan ! Tiesittekö jo, että minusta tulee iskelmä- tai lastenlaulujen sanoittaja ? Aa tuutilullaa.. Pahat pornot jätä pois, kivat unet tulla vois.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s