Valheita ja paljastuksia.

Miksi minusta tuntuu, että teen aina väärät asiat väärään aikaan, sanon typerimmät sanat, jotka tilanteessa voisi sanoa. Väsymys, humala, typeryys, mikä ikinä onkaan syynä aina näin tapahtuessa, en todellakaan voi syyttää niitä. Se kaikki todella pohjautuu minuun, persoonaani. Voisin sanoa kolme sanaa tähän, jos sallitte: En vain osaa. Loukkaan ihmisiä ja pilaan asioita kuin mikäkin kömpelö jalaton vesipuhveli, ruma ja lihava ja masentava.. Voitteko uskoa, etten löydä tällä hetkellä sanoja kuvaamaan turhautumistani ? Minun pitäisi ehkä perustaa jokin asiakaspalvelu, minut saa tilata liian onnellisiin koteihin, jos haluaa jotain jännitystä elämäänsä. Minä pilaan minä hetkenä hyvänsä jotain, ja jätän asiakkaani elämään jännittävää elämää.
 
Jos minulle valehtelee, ei tiedä mitä tekee. Se satuttaa minua todella paljon, raivostuttaa. En edes tiedä miksi en voi suhtautua asiaan normaalisti, kai jossain tuolla syvällä alitajunnassa olen torjunut jonkin muiston, jota en pysty päästämään pintaan. Ehkä se auttaisi minua ymmärtämään paremmin itseänikin. Jos tunnen itseni petetyksi, minä hyökkään niin, ettei muulla väliä. Sillä hetkellä en ymmärrä mitä olen tekemässä, sillä haluan totuuden. Silmä silmästä, kipu kivusta. Valhe satutti minua, joten minä panen sinuun sattumaan sen takia. Myöhemmin havahdun ja tajuan mitä olen tehnyt.
 
On myös muita tilanteita, joissa saavutan niin käsittämättömän tyhjän (typeryyden) tilan, että tilanteista ei vain voi selviytyä kunnialla. Kuin aivosoluni lakkaisivat toimimasta, mutta ajatukset pyörivät monien tyhjien generaattoreiden voimalla kuin ihmeen kaupalla, liikaa sanoja, liikaa paljastuksia. Jotkin tilanteet kai ovat minulle liian vieraita, jotta osaisin käyttäytyä. Luulen omiani ja ajattelen ihmisten haluavan kuulla asioita, jotka tosiasiassa vain ärsyttävät heitä ja saavat heidät tuntemaan itsensä nurkkaan ahdistetuiksi. Havahdun ja kiroan kaiken.
 
And why do they always say "no regrets" ?
 
Olen pahoillani, sanon teille kaikille, jotka joskus olen asettanut epämukavaan asemaan. En minä tee sitä tahallani, minä vain olen minä. Tarvitsisin ohjekirjan, jonka mukaan edetä, jos en vielä ole yltänyt dr. Phil -kokoiselle kokemustasolle. Toivottavasti te ymmärrätte asian. Minä perun sanani, oikeasti, minä perun joka ikisen sanan, jonka olen kolmena viime vuorokautena päästänyt suustani, en ole tarkoittanut niistä ainoatakaan. Minä en ole ollut minä, olen ollut sekaisin tunteista, joita en voi estää. Ne tulevat tasaisin väliajoin, pistävät minut sekaisin ja pakottavat minut pilaamaan tähänastiset saavutukseni. Ystävät, tuttavat, pöhköt pojat, viholliset. En tajua sitä, en vain osaa.
 
Elämä on pelottava eikä kaikkea tarvitse aina kertoa. Surullista, hyvin surullista.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s