En usko, en pysty.

Vaaleanpunaista unelmaa joka hetki, sanoja, jotka saavat hymyilemään ja hiljaista yhdessäeloa. Kaiken hyvän keskellä muistan silti, ettei kaikki ole kunnossa. Tälläkin hetkellä mielessäni käydään kamppailua itsekkyyden ja toisen tunteista välittämisen kesken. Olen jo kerran tehnyt mielestäni teon, joka oli tarkoitettu vain ja ainoastaan hänen hyväkseen – satutin jotta hän pääsisi jälleen nousemaan, tällä kertaa korkeammalle kuin koskaan. Mutta hän jäi kompuroimaan, kahlaamaan maantasoon.  Nyt mietin, pitäisikö unohtaa nämä viime kuukaudet, pitäisikö unohtaa koko asia, jotta hän todella voisi elää.
 
Kun eräs ystäväni ehdotti sitä, olin kauhusta mykkänä muutaman minuutin. Hänen kanssaan  minulla on ollut todella hauskaa, meillä on omat juttumme ja nauramme paljon. Mutta nyt joku väitti että tuo hauskanpito on vain itsekkyyttä minulta. Laitan itseni etusijalle ja annan muiden kärsiä, ja sen pitäisi loppua kokonaan..
 
Oikeastaan minä teen kaikkeni, eikä sekään riitä. Yritän olla normaali, oma itseni ja antaa hänelle tilaa olla mitä hän haluaa. Silti joskus näen häivähdyksen siitä surusta. Enkä sittenkään voi olla oma itseni. On kiellettyjä aiheita, olen huomannut sen parin virheen jälkeen. Ja me molemmat tiedostamme aiheet, emmekä koskaan enää sano niistä sanaakaan, ei yhtä halaittua ajatusta toisen seurassa. Emme, vaikka joskus todella tarvitsisin tukea. Joskus on tuntunut todella pahalta, mutta silti pitää vain olla iloisena, tietäen ettei toinen pysty eikä haluakaan auttaa. Itku silmässä väännät vitsiä pakosta, sanon teille ettei se ole mukava tunne. Mikä ystävä se sellainen on, joka jättää toisen murheeseensa ?
 
Searching out for a helping hand.
 
Ehkä sittenkin pitäisi asialle tehdä jotain. Taustalta kuuluu isäni tasaista juttelua. Yhtäkkiä erotan muutaman sanan monotonisesta taustamelusta, jotka sattuvat pelottavan hyvin yhteen kirjoitukseeni. "Jossain vaiheessa täytyy tulla armonlaukaus." En vain usko, että minä olen vielä valmis ottamaan aseen käteeni ja raktaisemaan tilannetta, sillä haluaisin ymmärtää, haluaisin säilyttää ystäväni. Voin vain kuvitella kuinka vaikeaa hänellä on, silti hän on jaksanut olla minun sääntöjeni mukaan. Olen sekava, tiedän, sillä sekaisin minä oikeasti olenkin.
 
Where is the helping hand ?
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s