Tiedän, tiedät, tietää…

Elämä on sitten hassu asia. Pienenä sitä luulee, että äiti ja isä tietää kaiken, että heiltä voi kysyä mitä tahansa ja vastaus on aina oikea. He ovat jumalan maanpäällisiä inkarnaatioita ja onneksesi he kulkevat vierelläsi kädestä pitäen. Vähän vanhempana huomaat, etteivät vanhemmat olekaan kaikkitietäviä, mutta mitäs siitä, kavereiden kanssa ainakin osaa päätellä asioiden oikeat laidat leikkien lomassa, kyllä tästä selvitään. Vielä kun vähän kasvaa, sitä miettii ettei kukaan muu tiedä mistään mitään paitsi itse on kaiken järjen syntysija. Sitä yrittää ravistella käsistään niitä vanhuksia, niitä jotka ennen olivat tuki, nyt he ovat pelkkä rasite. Vielä mitä vanhemmaksi tulee, tajuaakin äkkiä, ettei kukaan tiedä mitään. Ettei itsekään tiedä mitään, silloin ymmärtää kuinka hölmö itse asiassa onkaan. Tajuamisen hetkellä kaikki näyttäytyy pelottavana ja tuntuu siltä, ettei osaa hoitaa mitään oikein. Sitten ikää kertyy vähän lisää ja hyväksyt asiaa, saat ehkä lapsia ja äkkiä sinun pitää taas olla se, joka tietää kaiken, kunnes viimeisinä vuosina kaikki luulot ja ymmärtämykset ovat menneet. Ihminen vain on ja kuolee pois.
Minä olen paniikin hetkellä, liian tietoinen siitä, etten osaa hoitaa asioita. Juuri kun kaikki näyttää olevan selvillä vesillä jälleen kerran minä tulen ja rymistelen elefantin ruhollani posliinikaapin luokse. Aloitan lauseen ja tajuan itsekin, että se johtaa katastrofiin, en vain saa sitä lopetettua. Tällä taidolla olen monesti pilannut ihmissuhteitani. Jos ei osaa puhua, pitäisi ymmärtää olla hiljaa. Pitäisi tietää, että siitä seuraa vain huonoja asioita, pahaa mieltä toisille ja itselleen. Kuitenkin avaa suunsa ja paukauttaa sanat ilmoille, sitten huomaa olevansa tilanteessa, jossa anteeksipyyntökään ei korjaa mitään. Jos tuntuu liian usein pahalta kuin hyvältä… Jotain sellaistahan sitä sanotaan.
Jotkut tietävät rajansa, jotkut tietävät mitä elämältään haluavat, jotkut tietävät missä alottavat ensi kuussa yliopistonsa. Minä en tiedä mitään siitäkään. Sen lisäksi että olen tumpelo sosiaalisten suhteiden säännöissä, en osaa vääntää oman elämänikään ohjenuoria oikeaan suuntaan. Onhan minulla tukipilarit kohdallaan suurinpiirtein, ne on vahvistettu lujilla kivillä ja naruilla ja sanoilla, jotka kätkee sydämeensä loppuiäkseen, vaikka kaikki olisikin silmänräpäyksessä ohi. Toisaalta taas perääni huudetaan kirosanoja, koska olen niin saamaton, tyhmäkin vielä, kun en itse osannut huutaa työvoimatoimiston ihmisille kuria heti ensimmäisenä päivänä. Pitääkö niille oikeastaan edes huutaa ? Ilmeisesti minun olisi pitänyt, sillä hiljaisuus oli luentotilaisuudessa väärä valinta.
Pelottavaa ajatella, ettei tiedä mitä tulevaisuudessa käy. En voi nauttia nykyhetkestä, jos en tiedä edes missä huomenna olen. Suunnitelma suunnitelman perään, mutta minkään eteen sen sittenkään saa tehtyä mitään. Enkö voisi pysäyttää aikaa tähän ja vain olla, leikkiä että osaan hoitaa asiat ja elää tässä ja nyt ? En varmaan.
Viisas itsesääli mukana kuolemme pois, kuolemme kaikki pois. Antakaa minun poistua keskuudestanne, nukkua pois, vaipua ikiuneen, heittää veivit, kylmentyä, ottaa viimeistä lukua, päästä tästä maailmasta seuraavaan. Maasta olen tullut ja matojen syömäksi ruhoksi olen jälleen muuttuva.
Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Tiedän, tiedät, tietää…

  1. hei! many cheers for your last comment. the fact is that ive been within this adaptation so lets see what it shall come to. oh and your english is good i can say ;D  about my "finska".. well its been years now ive been trying to improve it.. one day i might be able to type something decent here i promise ;D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s