Toivottaen Niina

Maa on musta, eikä järvetkään enää ole jäässä. Vaikka ulkona onkin ankean näköistä, ei tarvitse välttämättä tuijottaa ulos ikkunasta, voi katsella sisälle. Kuusessa on tutut kynttilät, perhe naureskelee komedian ääressä yhtä soittoa. On hyvä olla, rauha maassa.
Hyvää joulua jokaiselle. Petturille, pätijälle, pahalle ja hyvälle ihmiselle, rakkaimmille ja vähän vieraantuneillekin. Ollaan tänään ihan hiljaa, nautitaan tästä hetkestä.
Nyt on joulu.

Negatiivinen leuhka

Leuhkia, päteä, leuhka – epämiellyttävä pätijä ?
Tiedätte varmasti tämän ihmisen arkkityypin. Jossain vaiheessa häntä on jollain tavalla loukattu, jolloin hänen täytyy korvata kaikki väärät luulot omilla niin sanotuilla totuuksillaan. Vaikka yleensä kukaan muu ei muistelekaan asiaa niin kuin pätijä.
Annetaanpa esimerkki. Pätijän kaveri on erehtynyt joskus huomauttamaan tämän sinkkuudesta, jolloin pätijä tuntee alitajunnaisesti tarvetta siitä lähtien korostaa EPÄsinkkuuttaan. ”Arvaa mitä ? Minulla on kymmenen kuumaa naista yhtä aikaa pyörityksessä / Minä otin juuri erittäin kuuman naisen kymmenen kertaa putkeen oikein miehisesti.” Tämän kaltaiset huomautukset saattavat olla yleisiä, rasittavan yleisiä. Valitettavasti pätijä ei huomaa, ettei kuuntelijaa itse asiassa kiinnosta, jolloin vastaukset ovat seuraavalla tasolla: ”Mmmm… Ahaa… Sepä kiva…. Mielenkiintoista…” Tämän pätijä taas ottaa henkilökohtaisena loukkauksena itseään kohtaan ja kuvittelee toisen pitävän häntä edelleen surullisena sinkkuna. Seurauksena on vääjäämätön kierre yhä suurempiin ylilyönteihin: ”Sanoinko äsken kymmenen ? Tarkoitin TUHATTA – MITÄS SIIHEN SANOT ??
Pätijä jatkaa niin kauan kunnes kuuntelija myöntää hänen paremmuutensa ja oman heikkoutensa, koska on aiemmin todennut niinkin vääriä olettamuksia toisesta. Kuten toisessa esimerkissä voisi olla nainen, jonka mies on jättänyt sen takia, että tämä on liian rauhallista tyyppiä itselleen. Siispä nainen leikkauttaa hiuksensa, laihduttaa ja aloittaa hullun baarikierteen ja lähtee sitten tanssilattialle vetkuttamaan itseään entisen miehensä eteen. Näin hän toivoo miehen anovan itseään takaisin, kiertävän sanansa ja huomaavan että oli väärässä. Jos näin kävisi, nainen tietysti kieltäytyisi miehen tarjouksista, koska on moisen yläpuolella.

Tosiasia kuitenkin loppujen lopuksi on se, että pätijä uppoutuu niin syvälle omiin maailmoihinsa, ettei huomaa toisten kyllästyneisyyttä. Toisia ei vain yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa jatkuva oman elämän kehuminen ja korostaminen. Muut miettivät avuttomina, mikä paha henki pätijään on laskeutunut. Toivovat hiljaa entistä kaveriaan takaisin. Mutta ei, pätijä pätee kunnes on saanut omintakeisen päämääränsä saavutettua.

Kaikista pelottavinta asiassa on kuitenkin se, että meissä jokaisessa asuu pieni pätijä. Se pilkistää ylös joissain elämän tilanteissa kuin myyrä kolostaan. Mutta jos asian tiedostaa, voi vain mäjäyttää sen myyrän tajuttomaksi… Jos ei välttämättä halua menettää ystäviään.

Rikkureita

Päädyin illalla ajattelemaan jostain syystä (ja omasta kokemuksesta) pahoja ihmisiä. Siis sellaisia, jotka jollain tavalla loukkaavat toisia ihmisiä tahallaan tai jatkuvasti tahattomasti. Vaikka ei tahattomasti loukkaamista kyllä edes ole, vain ajattelemattomutta ja itsekkyyttä. Tahattomasti loukkaaminen esiintyy ainoastaan selityksissä, joita nämä pahat ihmiset vääjäämättä keksivät, jotta pystyisivät elämään oman itsensä kanssa. Sillä kuka itselleen haluaa myöntää olevansa pilalle hemmoteltu, paskamainen jätkä / ämmä, joka haluaa ja saa kaiken ?
Miten pitkälle nämä ihmiset oikeastaan kuvittelevat pääsevänsä väärin keinoin ? En todellakaan usko, että ystäviä voi saada manipuloimalla heidät uskomaan valheelliseen turvallisuuden tunteeseen, jos joka toinen kuukausi puukottaa näitä ystäviään selkään. Tai jos yksinäisyyden kaipuussaan heittäytyy vanhojen vihamiestensä syliin turvaa hakien, uskotellen heille, ettei mikään koskaan ollutkaan huonosti. Tällaiset ystävyydet eivät kestä kovin pitkään, sillä useimmiten juonittelujen uhri alkaa vetäytyä kuoreensa, eikä enää luota kyseiseen muka-kivaan tuttuunsa.
Tai luuleeko yksinäinen mies saavuttavansa onnen sillä, että etsii joka toinen päivä uuden saaliin itselleen toisten yksinäisten joukosta ? Sellaisten, jotka pitkään ovat toivoneet sitä valoa risukasaan. Sitten kun sellainen sattuu omassa elämässä, siihen heittäytyy täydellä sydämellään. Saako tämä mies (tai nainen, yleistän nyt jyrkästi) jonkinlaista nautintoa, kun pystyy lähtemään suhteesta toisen naisen perään ja jättämään entisen itkemään peräänsä ? En näe muuta syytä kuin että hän hakee sitä omaa onnellisuuttaan yöllisistä puheluista, joita hän saa kännissä örveltäviltä entisiltä kumppaneiltaan. Mutta kuinka pitkälle onneen ne voivat riittää ?
Minä luulen, että näitä idiootteja on solutettu joukkoomme tekemään naiiveista ihmisistä kunnon kansalaisia. Sellaisia, jotka eivät tosiaan enää luota liian helposti helppoheikkeihin ja juoruakkoihin, ja heidän seuraansa. Koska ei se ole sen arvoista. Luulen, että nämä pahat ihmiset ovatkin itse asiassa hyödyksi, he avaavat silmämme ja näyttävät, miten tämä maailma todella pyörii.
On vain säälittävää katsoa sivusta kahta muuta ryhmää: jallittajat ja jallitettavat. Jos nämä ihmisten turhakkeet haluavat elää elämäänsä kyseisillä tavoilla, niin siitä vaan. Itse asiassa minua surettavat vain ne ihmiset, jotka vuosienkin hyväksikäytön jälkeen ummistavat silmänsä, hyppäävät samanlaisten miesten mukaan yhä uudelleen, luottavat kerta toisensa jälkeen ystävään, jonka tietävät lähtevän omille teilleen heti tämän löydettyä parempaa seuraa.
Avatkaa ihmiset silmänne, ja nähkää miten teitä kohdellaan.

Say it’s not true, say it isn’t real.

Lupaukset on tehty rikottaviksi.
Onko tästä nyt kuusitoista vuotta, kun kolme ihmistä teki pyhän lupauksen ystävänsä kuoleman jälkeen: He eivät enää ikinä tekisi musiikkia sen nimen alla. He haluaisivat kunnioittaa ystäväänsä, joka kaatui ennen aikojaan näillä taistelun kentillä. Varmasti moni oli pettynyt ja surullinen tähän päätökseen, mutta minä aina kunnioitin sitä. Minusta kuulosti hienolta, että joku pystyisi pitämään periaatteensa rahanahneessa maailmassa.
Lupaus on minusta jotain hienoa, ylimaallista, jotain rohkeaa. Rohkeaa siksi, että uskaltaa oikeasti tehdä päätöksen, jossa päättää pysyä. Päätän olla niin hieno ihminen, että annan joka vuosi johonkin keräykseen rahaa. Se on lupaus, ja sitä on minusta noudatettava. Mieluummin lupaa vähän vähemmän, ja pitää sitten lupauksensa kuin juoksee sinne tänne kuin päätön kana ja kertoilee satujaan joka toiselle ihmiselle. ”Sanansa  mittainen mies”. Jos voi sanoa olevansa tällainen mies – taikka nainen – saa minun kunnioitukseni sillä sekunnilla. Siinä on jotain hohtoa.
Myönnän, että itse en aina osaa myöskään olla lupailematta turhia, mutta yritän aika ajoin karsia pahaa tapaani. Mutta mikä suututtaakaan enemmän kuin joku toinen ihminen, joka pettää lupauksensa? Ei mikään. Otetaanpa esimerkki, että seisot sateessa kahvilan edessä odottaen ystävääsi, joka lupasi saapua. Viisitoista minuuttia kun hän on jo myöhässä, tulee soitto: En pääsekään.
Surullista kyllä, se on meininki tässä maailmassa. Lupaukset rikotaan – lähes poikkeuksetta.
Levylautasella nyt: Queen + Paul Rodgers – Say it’s not true