Vankila

Pyöräilin tässä yksi päivä töihin. Aurinko paistoi ja juuri sopivan lämmin tuulenvire kävi kasvoilleni, oli melkein kuin kesän ensimmäinen päivä, puut olivat jo vihreitä ja linnut lauloivat. Haaveiluni särki järkyttävä ääni, kuin varashälytin. Paikantaessa äänen lähdettä, näin kuinka joku muukin oli ilmeisesti halunnut nauttia kauniista päivästä. Vanha mummo juoksi pihan poikki kädet sivuilla viuhtoen, kuin maratonin alkumetreillä. Hän katsahti taivaalle ja jatkoi määrätietoisena matkaansa. Samalla kuitenkin koko ajan takana soi pillit – mummo oli päässyt ilmeisesti karkuteille hoitokodista.
En kiistä sitä, etteikö tuollaiset laitteet olisi tarpeellisia. Siinäkin vilkkaasti liikennöity tie vieressä, ja hiukan jo hurahtaneet mummot ja papathan kykenevät vaikka mihin temppuihin ja suunnitelmiin, joku voisi vaikka saada päähänsä olevansa jäätelö kuumalla kelillä ja haluavansa äkkiä Prisman pakastimeen jäähtymään. Silti näky oli surullinen, mieleeni iski väistämättä kuvaelma vankilan elämästä.
Jos voisin tehdä yhden naisen kapinalla muutosta johonkin, haluaisin palkata tuollaisiin hoitokoteihin lisää hoitajia. Liian monta kertaa olen kuullut äidiltänikin, kuinka hän saattaa olla yksin vastuussa miltei kahdestakymmenestä vanhuksesta kerrallaan. Siinä ei todellakaan vietellä rauhallisia hetkiä teen parissa mummon kanssa, hyvä jos ehditään sanoa huomenta ja hyvää päivää, kun jo pitää siirtyä seuraavaan pisteeseen. Jos itse nimittäin joudun vanhempana johonkin laitokseen, mikään ei ole yhtä rauhoittava mielikuva, kuin joku ammattinsa osaava hoitaja, joka olisi vain minua ja paria muuta mummoa varten. Voisi istuskella teen ääressä ja kertoa rikkaasta elämästä, kovista kokemuksista ja nuoruuden palavasta rakkaudesta. Yöllä jos koskisi äkkiä rintaan, tietäisi, että tuttu hoitaja olisi vain muutaman metrin päässä apua antamassa. Totuutta on kuitenkin karvas niellä, vuodepotilaatkin makaavat yksin huoneissaan kaiket päivät, odottaen sukulaisia, katsellen salattuja elämiä ja lopulta nukkuvat lääkkeiden voimin kaksitoista tuntia.
Muutama hoitaja lisää, muutaman elämän täydellinen muutos. Ehkä tuo aurinkoisen päivän karkurikin olisi päässyt mukavan hoitotädin käsipuolessa pihalle sopuisissa merkeissä nauttimaan lämpimästä päivästä, eikä olisi tarvinnut lähteä pakoon kuin rikollinen laitoksesta.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s