Nopeaa toimintaa

Äitini on irvaillut minulle elämänasenteestani niin kauan kuin muistan. Olen tiettyjen rutiinien, kotiaskareiden ja tenttiin lukemisten kanssa niin rento, että hän on kehittänyt minulle oman iskulauseen: Vielä on aikaa jäljellä. Se on sinänsä loistava, sillä se käy miltei kaikkiin noihin pikku askare -tilanteisiin. Siivoaisinko – vielä on aikaa jäljellä. Tiskaisiko sitä jo parin kuukauden takaiset tiskit, noh, aina on aikaa vielä jäljellä. Voisi myös sanoa, että älä tee tänään sitä, minkä voit huomennakin jättää tekemättä.

Olen tässä viime päivinä kuitenkin hiukan ahkerammin miettinyt ullakolla sijaitsevia romuja ja hiukan tarpeellisimpiakin tavaroitani. Siellä olisi muutama pelastettava asia, joiden alas kämppään asti raahaamista olen tässä suunnitellut. Yksi tällainen kohde on stereoni, jotta voisin taas kuunnella hyvää musiikkia myös levyiltä. Eihän ne kaiuttimetkaan ole olleet siellä kylmässä, kuumassa ja joskus kosteassa varastossa kuin vuoden… Ja koko tuon ajan olen väliajoin miettinyt niiden pelastamista.

Ehkä tässä jo kuluvan viikon aikana saan aikaiseksi käydä kysymässä niiltä kuulumisia. Ovatkohan ne enää edes hengissä?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s