Kerro, kerro kuvastin

Peilin edessä ihminen yrittää aina huijata itseään. Aamuisin pesen mieluummin ensin kasvot ja harjaan hiukset ennen kuin vilkaisen itseäni. En ehkä ole valmis myöntämään itselleni, että yön jälkeen ihmisnaamioni on hiukan rutussa, eivätkä silmäpussini ole aina piilossa sormia napsauttamalla. Baari-iltoina peiliin tuijottaessa sitä iskee itselleen silmää, hymyilee silmillään ja suipistaa suutaan. Kun huomaa näyttävänsä edes siedettävältä, niin itseluottamus kasvaa.Kai se on luokiteltavissa jonkinlaiseksi itsepetokseksi, kun lommottaa poskiaan kapeampien kasvojen haaveissa. Kun näkee itsensä aina lommoposkisena suunsuipistelijana, oma kuva pään sisällä säilyy sellaisena, josta on haaveillut. Tuskin kukaan irvistelee ja leikkii hamsteria itseään peilaillessa, ainakaan kukaan naisista. Peilin edessä yritetään näyttää mahdollisimman nätiltä, eikä yritetä rumentaa ennestään itsetunnon riekaloimaa pärstää.

Oma kuva pään sisällä on siis tietynlainen. Sitten saattaa tulla joku vastaan ja sanoa ohimennen, että kun sinulla on tuollainen pyöreä naama. Se voi olla tottakin, mutta sitä ei halua uskoa. Sen yrittää työntää pois mielestään, mutta kun kerran joku on tuonut asian ilmi, ei sitä saa enää niin helposti piilotettua. Yhtäkkiä kuvassa tuijottaa se pullaposkinen marsu, jota on aina pelännyt.

Kun katsoo peiliin, ei koskaan haluaisi nähdä siellä mitään rumaa. Vielä vähemmän haluaisi sieltä katsovan takaisin murhaajan, raiskaajan, petturin, hirviön tai valehtelijan. Mutta mitä tapahtuu, jos joku sanoo sinun olevan hirviö? Vaikka kuinka on kuvitellut itsestään parempaa kaikki nämä vuodet, joku sanoo sen ääneen: Et ole pyhimys. Särkyykö silloin omakuva pieniksi palasiksi, katsooko sinua seuraavana aamuna kuvajaisesta sellainen petturi, josta et voi enää pitää? Hyljeksitkö sitten itseäsi? Vai yritätkö aloittaa minuuden rakentamisen alusta, sisällyttäen siihen hyväksynnän siitä, että olet jotain mitä et haluaisi?

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

Pisin kesä sitten lapsuuden

Tämä kesä alkoi jo monta kuukautta sitten, kun koulu loppui. Kohta loma on ohi ja pitäisi taas istua nätisti ja hiljaa pulpetin äärellä, kuin aikuinen konsanaan. Siitäkin huolimatta, että mielessä pyörii vielä kuumat päivät ja hiljaiset, lämpimät yöt.Mikä on maailman pisin matka? Henkisesti tämä kesä.

Varoitus: luvassa itseironiaa

Jos harrastaisin nettideittailua, kertoisin itsestäni jotakuinkin näin profiilissani:Hei sinä komea, nuori mies. Olen kaunis, ruskeahiuksinen naapurintyttö. En ole saanut Luojalta kaikkea ulkonäkööni mitä halusin, mutta kukapa olisi? En kuitenkaan ole pahaa katsottavaa, ja sen varmasti tulet itsekin myöntämään. Pidän tunnelmallisesta lenkkeilystä luonnossa, keskustelemisesta ja suurien ajatusten vaihdosta. Haluaisin löytää harmoniaa elämääni, hyvän miehen ja kauniin kodin, jota somistaisi koiranpentu. Riitoihin en lähde mielelläni mukaan, mutta onhan mielipiteitä ihmisellä oltava. Olen siis kaikin puolin normaalinen oloinen, mutta sisältä pehmeän täydellinen pakkaus! Ota siis yhteyttä!

Jos joku menisi lankaan, lähtisi kanssani ulos muutaman kerran ja suostuisi sen jälkeen vielä kerran laittamaan minulle viestiä, se menisi luultavasti jotakuinkin näin:

Sinä nalkuttava ämmä. Olen onnellinen siitä, että emme tule enää koskaan näkemään, sillä ruma pärstäsi on kummitellut minulle jo liian monissa painajaisissani. Finninen aknenaamasi ja hikinen kuontalosi olivat kuitenkin vielä pientä luonteesi rinnalla. Olet kuin sadun lohikäärme ja noita yhdistettynä ja henkiin todellisessa maailmassa heränneenä. Syökset aamuisin tulta, olet pahantuulinen ja naamarisi on aamusiin niin rupsahtanut, ettei sinua ole tunnistaa itseksesi. Lisäksi syöt kuin sika, kiroilet kuin merimies ja olet muutenkin ällöttävä. Kiitos ja hyvästi!

Niin. Siksi en aio koskaan, ikinä, milloinkaan lähteä hakemaan ystäviä tai muutakaan seuraa Internetin syvistä vesistä, vaikka siellä kyllä niitä kaloja riittäisi. Sanojen taakse on niin helppo piiloutua, eikä kaikkeen lukemaansa pidä luottaa.

Vain ajatus

Ennen yötä maailma synkistyy. Kaikki näyttää jotenkin epätoivoiselta. Surut puskevat päälle olemattomistakin asioista ja haikeus täyttää mielen. Yhtäkkiä olo on surullinen. Maailmassa ei ole ratkaisuja ennen aamunkoittoa.Siksi en pidä nukkumaankäymisestä, muutamat minuutit ennen nukahtamista ovat yhtä tuskaa.

Kesän iloja

Inisee, päivällä inisee, illan hämärtyessä inisee, yöllä inisee ja aamulla kun heräät auringon paisteeseen niin inisee vieläkin. Tänä kesänä vanhempieni talossa on pyörinyt paljon itikoita. Ongelmahan on sinänsä ikivanha, ihmisten ja itikoiden taistelu on miltei aina päättynyt tuskalliseen kutiamiseen ja ärsyttävän äänen turhaan jahtaamiseen ympäri huoneita. Tänä kesänä tilanne on vain ollut pahempi.
Alussa sitä yrittää leikkiä, ettei ongelmaa ole olemassakaan. Ensi hetket huitoo turhia ajattelematta, toivoen ongelman häviävän itsekseen. Kuitenkin jonkun ajan kuluttua kun huomaa jalkojen olevan täynnä pieniä kutisevia näppyjä, täytyy kohdata tosiasiat ja tunnustaa itselleen, että ne perhanan ötökät ovat vallanneet koko talon. Talon herruudesta on taisteltava. Kuten muidenkin ongelmien kanssa, sitä yrittää keksiä omat keinonsa, päästä aidan matalimmasta kohdasta yli. Etelän mies painuu kauppaan ostamaan Ohvia ja suhauttelee sitä ympäriinsä tukehtumiseen asti. Jostain naiivista syystä sitä aina uskoo voittavansa ongelmat ensi yrittämällä, ihan kuin lapsenakin hermon mentyä kykeni marssimaan isän luo Lego-palikoiden ja ohjeen kanssa. Parin minuutin päästä auto oli kasattu ja täydessä vauhdissa pitkin mielikuvituksen valtateitä.
Lopulta talo haisee kilometrin päähän hyönteismyrkylle, mutta silti joka aamu löydät uusia pistoksia käsistä, jaloista ja kasvoistakin. Sen jälkeen ollaan solmussa, kiipelissä, umpikujassa. Josssain vaiheessa ongelmien kanssa joutuu aina siihen typerään tilaan, kun auto on jumiutunut lumipenkkaan, eikä vehje vain suostu liikkumaan eteenpäin. Viisaampikin ihminen törmää näihin yksinäisiin tuskastumisiin, kun ongelma ja sen ratkaisuvaihtoehdot täyttävät pään joka sekunti. Yksin on aina liian syvällä ongelmien kiemuroissa, vaikka ulkopuolinen huomaisi heti ratkaisun. Illalla nukkumaan käydessä ininä täyttää korvat ja luovuttaminen alkaa tuntua parhaalta vaihtoehdolta.
Tarpeeksi kauan kun pyörii ongelmiensa kanssa, voi joskus huomata, että ratkaisu on ollut koko ajan täysin päivänselvä. Tänä kesänä ratkaisu oli kirjaimellisesti käsiemme ulottuvilla. Pikkusiskoni marssi rappuset keittiöstämme puutarhaan ja sattui vilkaisemaan mitä terassin alla piilee. Äitimme oli jättänyt sinne jossain vaiheessa alkukesää saavillisen vettä ja nyt se oli itikkojen kutuparatiisi. Joskus ongelmiin on täysin selvä ratkaisu, sen kuin heittää saavin mäkeen ja aloittaa taas puhtaalta pöydältä ilman itikoita.

Määritelmä sanalle korni

Osaan valita sanani todella harkitusti – no en todellakaan. Joskus suustani pääsee ulos sellaisia sammakoita, jotka löyhkäävät ja lahoavat kadoksiin ennen kuin ehtivät osua maahan. Ne ovat sellaisia, joista varmasti elokuvakriitikot näkevät painajaisia ja heräävät niistä unista huokaisten helpotuksesta, ettei kukaan elävä olento voi oikeasti sanoa mitään tuollaista. Minä voin. Myöhemmin ajatellessani sanojani tarkemmin, tekisi mieli ilmottautua lobotomia-jonoon tai katkaista muuten vain virrat aivoista, ettei tarvitsisi hävetä itseään niin paljon.Muutama esimerkki siirapilla kuorrutetuista sammakoista, jotka ovat parhaiten jääneet mieleeni:

1. Töissä
Komea asiakasmies: Voi ei, unohdin ostaa kassin. Paljonkohan se maksaa?
Minä: Se on ilmanen just sulle… (Kuvitelkaa tähän vielä silmänisku korostamaan vaikutusta.

2. Treffeillä
Minä: Tää on niin ihanaa
Poika: Mikä?
Minä: Kun olet viimein tässä ihan ilmielävänä edessäni kaikkien niiden Internet-keskustelujen jälkeen.

3. Treffeillä
Minä: Olen tottunut saamaan haluamani…
Poika: No mitä sinä haluat?
Minä: Sinut.

Kyllä, tässä vaiheessa voitte sääliä minua. Tai halutessanne voitte nauraa minulle räkäisesti. Aivan sama minulle, koska aina kun muistan kyseiset tilanteet, kävelen siivouskaapille, otan lapion esiin ja lähden pihalle kaivamaan itselleni hautaa piilopaikaksi. Olisin muuten maailman surkein elokuvakäsikirjoittaja, dialogit olisivat silkkaa murhaa…