Ikuinen lapsi

Pitäisiköhän sitä joskus aikuistua? Mietin samaa jo lukioaikoina, kun ikätoverini astuivat kouluun kauluspaidoissa salkut kädessään ja hyssyttelivät meitä takanurkan tyttöjä. He istuivat välitunnit aina juomassa kahvia ja ties vaikka olisivat keskustelleet politiikasta! No sitä en ihan usko, mutta toiset näyttivät niin viisailta ja aikuismaisilta. Meillä oli tapana mennä istumaan joka tunnilla takanurkkaan, keskelle tai eteen ei tietenkään voinut mennä. Sitten piirtelimme vihkon nurkkiin sydämiä ja kirjoittelimme tarinoita ihastuksistamme. Välitunnille päästyämme juoksimme seuraavaan luokkaan varaamaan paikat takanurkasta, jonka jälkeen palasimme käytävälle leikkimään hippaa. Kyllä, niin me teimme, juoksimme joskus ympäri koulua ja leikimme hippaa. Ja opettajaa pyysimme aina saksan tunneille tuomaan Marienhof-sarjaa katsottavaksi ja olipa ystävälläni pehmokettu penaalina.

Aikuinen käyttäytyy mielestäni hillitymmin, hän nauraa kyllä, mutta nauraa hiljaisemmin, ottaen muut huomioon. Aikuisena voi vitsailla, mutta enää ei voi kertoa kaikkia typerimpiä juttuja, ettei naamio valahda kasvoilta ja joku tajua, etteivät ajatukset lentelekään politiikan ja uskonnollisten kysymysten maailmassa päivittäin. Aikuisella on paperit järjestyksessä ja ennen kaikkea elämä järjestyksessä. Siihen elämään kuuluu ikävien asioiden puinti, murheellisten päätösten tekeminen, hyvästit ja suru. Kaikki on jotenkin harmaata, tasaisen hillittyä ja harkittua loppuun asti.

Lukiosta on nyt jo monta vuotta, ja aikuistuminen on edelleen takaraivossani suurena kysymysmerkkinä. Milloin minä olen aikuinen? Milloin minä viisastun? Milloin minusta tulee pikkurilli pystyssä viiniä juova sivistynyt rouva?

Sitä odotellessa käyn ammattikorkeakoulua, juoksen käytävillä luokkatovereiden kanssa kilpaillen seuraavan tunnin takarivin paikoista. Huutelen asiattomuuksia, nauran ystävieni kanssa kovaa ja korkealta, hihittelen takapenkissä niin, että etummaisena istuvat kääntyvät sihisemään ja kuiskailemaan hiljentymiskäskyjä. Joskus varastan luokkakaverin hanskan ja heittelen sen jälkeen lennokkeja kesken tunnin.

Tuleekohan minusta koskaan aikuista, vai onkohan toivo jo menetetty?

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Ikuinen lapsi

    • Oikeasti? Minkä takia? Mie oon kokenut tuon tunteen sillon tällön, ehkä pari kolme neljä kertaa elämäni aikana. Ehkä silloin, kun tuntee ja tietää, että jostain asioista täytyy nyt selvitä. Sitten sitä yrittää olla viisas aikuinen ja hoitaa hommat oikein.

  1. Jossain vaiheessa mentiin Selinan kanssa ostaa lisäjuomia läheisestä 7-11:stä ja jäätiinki sit jauhaa paskaa ulkosalle. En nyt sattuneesta syystä tarkkaan muista, miten tähän aiheeseen ajauduttiin, mutta totesin, että rakastan itseäni kovin (öhö öhö öhö), vaikka miussa pari asiaa onkin, jotka mielellään muuttaisin, mutta olen hyväksynyt itseni tälläisenä kun olen.

    Tämän jälkeen totesin heti, että en ole koskaan aikasemmin tuntenut itseäni näin aikuiseksi. Tavallaan mui bueno, mutta kun mie en halua olla aikuinen. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s