Sosiaalinen verkosto

Joskus luulen, että henkinen hyvinvointini paranisi nollasta sataan jos lakkaisin käyttämästä tuota kirottua naamakirjaa. Voin ihan helposti todeta, että vietän siellä liikaa aikaa päivästäni. Joskus myöhästyn, koska jään kirjoittamaan statusta seinälleni. Joskus en jaksa lukea kokeisiin, kun selailen kiinnostavien ihmisten sivuja. Joskus unohdan koko muun maailman tuon pirullisen sivuston takia.

Älkää käsittäkö väärin, kyllä minä poistun tietokoneen äärestä säännöllisin väliajoin, enkä vietä lähellekään puolta hereilläoloajastani selaten päivityksiä. Mielestäni kuitenkin olen siellä liikaa. Sen verran liikaa, että tiedän aina tasan tarkkaan kuinka monta ystävää minulla siellä on, tai joskus ihmisen kertoessa tarinaa keskeytän kertomalla, että luin sen jo naamakirjasta (mikä on muuten todella ärsyttävää, tiedän sen). Tänään soitin aikaisin aamulla ystävälleni, enkä hetkeäkään pelännyt hänen olevan vielä nukkumassa – näinhän hänen käyneen jo pelaamassa farmvilleä.

Se, että kyseisen sivuston boikotti varmasti toisi lisää kasvokkain käytyjä keskusteluja ja mielenkiintoisia tilanteita ulkomaailmassa eteeni, luulisin hyvinvointini kasvavan ennemmin tiedon vähentymisestä. Tieto lisää tuskaa, eikö niin? Haluanko kuulla toisen katkeruudesta elämää kohtaan, toisen huumeita vastaan käymän taistelun takapakista, toisten ällynlällyn kommenteista toisilleen, toisen vaihtuneesta suhdestatuksesta, kuolemantapauksista, epäilyistä, riidoista… Tilanteita on vaikka muille jakaa.

Asiaa ei tietenkään auta se, että olen ylianalysoiva ja joskus jopa herkkä tyyppi. Sitten jään hartaasti ja pitkään miettimään, miksi minulla tänään on yksi ystävä vähemmän. Tai kun yhtäkkiä päähäni pälkähtää, etten ole kuullut vanhasta toverista mitään, enkä näe hänen seinällään mitään, jään miettimään dramatisoiden ihmeellisiä syitä tähän yksinkertaiseen pulmaan. Tai sitten jos joku läheinen on merkattu kuvaan, jossa se näyttää olevan bileissä sinä iltana kun sanoi olevansa liian väsynyt lähtemään minnekään.

Ehkä henkinen hyvinvointini paranisi sillä, etten huolehtisi niin paljon. Enkä ikävöisi menetettyjä ihmisiä. Enkä murehtisi niitä, joita on ikävä, ja joista ei enää tiedä juurikaan mitään vaikka ystäviä olemmekin – facebookissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s