Sentimentaalista, mutta totta

Olen kirjoittanut siitä, kuinka joihinkin lauluihin liittyy niin kipeitä muistoja, ettei niitä voi kuunnella. Kun on kuullut ne sävelet korvissaan, on tullut todella haikea ja haavoittunut olo, ja kukapa sellaista oloa itselleen haluaisi tahallaan tuottaa. Kai sitä saa arkipäivinä muutenkin masentua jos jonkinlaisista murheista. Sen takia kuuntelen nykyään paljon sellaista musiikkia, joka energisoi minut ja saa minut hymyilemään.

Nuo surua tuottavat kappaleet ovat kuitenkin täydellinen esimerkki niistä asioista, kun sanotaan ajan parantavan haavat ja että se kultaa muistot. Tai että ajan myötä muistot oikeasti haalistuvat, aivan kuin valokuvat. Alussa niin tarkkoja ja värikkäitä kuvia, mutta vuosien saatossa värit haalenevat, kuvat taittuvat ja aiheuttavat valkoisia naarmuja maisemaan, yksityiskohdat sumenevat.  Loppujen lopuksi päämme on täynnä pelkkiä sumentuneita ja epävarmoja kuvia vuosien takaa, joita tuskin edes pystyy enää palauttamaan mieleen.

Niinpä tänään kävellessäni kotiin ja kuunnellessani noita haikeita melodioita, en tuntenut enää mitään. Vihdoin pystyin taas kuuntelemaan erään bändin kappaleita ja ajattelemaan ”kuinka hienosti tehty ja ihana biisi”. Olin iloinen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s