Kevät ja hormonit kenties

Bridget Jones on fiktiivisten naisten kömpelyyden kruunaamaton kuningatar. Näen sieluni silmin kirjoista tehdyistä elokuvista kohtauksia, joissa hän valuu laskettelusuksilla rinteestä aina apteekin tiskille asti kiljuen tai jysähtämässä takamus edellä kameran linssiin omaa televisio-ohjelmaansa kuvatessaan. Hänen viehättävä persoonansa sulautuu hullunkuriseen kömpelyyteen, joka jatkuu päivästä toiseen.

En itse ole mikään epätoivoisen romanttinen sinkku, joka kirjaa joka aamuisen painonsa ylös ja tekee lupauksia paremmasta päivästä ilman tupakkaa ja paria kiloa laihempana. Silti jokin Bridgetin ominaisuus on pesiytynyt arkeeni viime päivinä – nimittäin tuo täysi tohelointi ihmisten ilmoilla. Onko syy sitten kuukauden kierrossa, hormoneissa tai jossain syvällä korvien välissä, on hillitty käytös komeiden miesten, tai miesten ylipäätänsä, lähettyvillä osoittautunut kovin vaikeaksi.

Juuri eilen kohtasin erään pojan katseen koulumme käytävällä, ja koska ei pieni ystävällisyys päivää ainakaan pahenna, hymyilin tälle takaisin. Samalla kehoni päätti, että on hyvä aika kaataa kuumat kahvit omille jaloille eteenpäin kävellessä. Laskin pääni alas ja naureskelin itselleni ja toivoin olevani jo kauempana tapahtumapaikasta. Toissapäivänä taas kaupungilla kävellessäni hyvännäköinen nuori herra pyöräili minua vastaan. Korjasin aurinkolasieni asentoa kuin Horatio ikään ja astelin viileän tyylikkäästi eteenpäin. Paitsi että samalla eksyin peilikirkkaalle jäälle, meinasin kaatua sen siliän tien ja horjahtelin pari metriä eteenpäin kuin mikäkin torvelo.

Myöskään tuttuni eivät ole väistyneet tältä hulvattomalta käytökseltäni. Tänään aamulla kirjanpidon tunnilla aikaa kuluttaessani päätin, että oli erittäin hauskaa esittää poikapuoliselle toverilleni, kuinka pystyn tasapainottamaan muistivihkoani pääni päällä kesken opetuksen. Vastaanotto vitsailulleni oli jäätävää.

Ehkä se on tämä orastava kevät, joka saa sisäisen Bridget Jonesini heräämään henkiin ja viemään minut tilanteesta toiseen. Koska kuitenkin yleensä osaan nauraa itselleni, ei asia minua sinänsä haittaa. Vilpitön pieni toiveeni on, että pysyisin edes hengissä kompuroinniltani.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s