Sointuja ja säveliä

Ihmiset ovat yllättävän kriittisiä toisten musiikkimausta. Olen itsekin saanut kuulla ihmettelyä siitä, kuinka saatan kuunnella niin kamalia riitasointuja aivan vapaaehtoisesti. Ajattelin vastata tähän monia askarruttavaan kysymykseen.

Ensinnäkin, jos ette tiedä millaista musiikkia kuuntelen, voin vastata vain epämääräisesti. Epämääräisesti sen takia, koska kuuntelen paljon kaikenlaista satunnaisesti, en välttämättä vain yhteen kategoriaan putoavaa jumputusta. Asiaa valaisisi varmasti eniten jotkin sekalaisten kappaleiden listat musiikkikirjastossani, mutta sellaista ette nyt näe.

Siksi tyydyn vastaamaan, että kuuntelen hyvän mielen musiikkia. Juuri sen takia en jaksa kuunnella ihmisten valitusta maustani, sillä en minä halua kuunnella vapaaehtoisesti musiikkia, joka vetää mieleni matalaksi. Sellainen oli tapani ehkä viisi vuotta sitten, mutta jossain vaiheessa heräsin todellisuuteen. Jos tunnelma on muuten hyvä, miksi kuuntelen sellaisia säveleitä, jotka turruttavat minut alakuloiseen mietiskelyyn ja oman elämäni pohdintaan?

On olemassa tutkimustulos, jossa toiset ihmiset kuuntelivat masentavia sanoja ja hitaita balladeja aamuisin, ja toiset kuuntelivat iloisella sanomalla varustettuja nopeatempoisia rallatuksia. Toinen ryhmä oli selkeästi toisia iloisempia koko päivän ajan, eikä varmasti ole vaikea arvata kummat.

Siksi minä kuuntelen tanssibiisejä, muuallakin kuin viiden promillen humalassa hämyisessä baarisssa. Siksi kuuntelen sekä Leijonakuningas-elokuvan säveliä että rockirallatuksia. Koska haluan olla pirteä. Iloinen. Haluan olla mukava.

Silti joskus sitä vaipuu siihen alakuloisuuteen. Sitten on vain vaihdettava cd-levyä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s