Valkoinen totuus

En koskaan pysty huiputtamaan äitiäni. En ole pystynyt siihen moneen vuoteen, en edes muista milloin viimeeksi olisin kyennyt salakavalaan totuuden muunteluun hänen kohdallaan. Jopa silloin, kun hän soittaa yli neljänkymmenen kilometrin päästä ja kysyy jotain, hän tietää aina, joka kerralla, vastaanko totuudenmukaisesti vai en.

Onko äidilläni yliluonnollinen kuudes aisti totuuden suhteen? Vaikka hän varmasti niin toivoisikin asian olevan, niin ei. Minä olen maailmankaikkeuden surkein valehtelija. Jos minulta kysyy jotain, johon en välttämättä haluaisi vastata juuri kuten asian laita näyttäisi olevan, on kuin maa häviäisi jalkojeni alta ja alan haparoida ympäriinsä kuin hukkuva. En halua paljastaa kaikkia keinojani vältellä näitä tilanteita, sillä muuten ihmiset saisivat minusta sellaisen yliotteen, ettei mitkään asiani enää olisi yksityisiä, vaan joutuisin varmasti kertomaan kaikille kaiken.

En ymmärrä milloin tämä naurettava käytökseni on alkanut, sillä mielestäni pienet valkoiset valheet kuuluvat elämään. Esimerkiksi äitini ei tarvitse mielestäni tietää kaikkea elämästäni, sillä liika informaatio ei ole kellekään hyväksi. Enkä minä todellakaan ole niin avoin ihminen, että mieluusti jakaisin jokaisen pienen yksityiskohdan elämästäni toisille. Olisi paljon mukavampaa, jos äitini ei tietäisi minun olleen kotona lauantai-illan bileiden jälkeen vasta aamulla kahdeksalta, mutta jos hän kysyy sitä minulta, en löydä pakotietä. Yhtäkkiä sanavarastooni kuuluvat vain ö- ja ä-kirjaimet, joita hoen niin kauan ennen kuin luovutan ja kerron totuuden.

Silti mietin, että vaikka olen ehkä huonoin valehtelija maan päällä, ei se tee minusta täysin rehellistäkään. Ehkä vain noudatan kuuluisaa linjaa siitä, että kertomatta jättäminen ei ole valehtelua. Jos siis puhun jotain, puhun totta ja jos en puhu jostain… Se jääköön mysteeriksi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s