Avarakatseisuus – tai sitten ei

Minä tiedän, että maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. On niin paljon kummia sattumia, kiistattomia faktoja ja urbaanilegendoja, että pienen ihmisen pää menee varmasti täysin sekaisin.

Sitten on eräs asia, joka saa minut todella vihaiseksi. Tiedostan maailmassa olevan kaikenlaista pohdinnan arvoista asiaa, ja tiedostan myös ettei kaikkea vain pysty käsittämään. Kaikkea ei voi omaksua, tiedän. Silti minut saa vihaiseksi, jos ei edes suostu yrittämään ymmärtää. Miksi pitää jostain asiasta päättää, että tämä nimenomainen käytäntö menee niin yli hilseen, ettei edes yritä ajatella asiaa sen enempää? Etenkään jos asia liittyy siihen, että jokainen ihminen on erilainen. Miksi pitää tehdä päätös olla hyväksymättä erilaisuutta?

Minulla on eräs sukulainen, joka on päättänyt olla ymmärtämättä. En halua edes keskustella hänen kanssaan kyseisestä asiasta, sillä se saa vereni kirjaimellisesti kiehumaan. Tunnen kuinka poskeni alkavat punoittaa ja ärsytyksen tunne nousee korvissa kohisten. Sukulaiseni on nimittäin päättänyt olla ymmärtämättä masennusta. Kyllä, luit oikein. Hänen mielestään maailma on ihan mukava paikka, eikä tästä tarvitsisi sen enempää pahoittaa mieltään, sen kuin porskuttaa eteenpäin.

Olen joskus yrittänyt puhua hänen kanssaan asiasta enemmän. Yritin selittää kuinka ihmiset ovat erilaisia, ja toiset asiat vain ovat vaikeampia toisille. Kissan kuolema ei toisesta saata tuntua miltään, kun toinen itkee menetetyn ystävän perään puoli vuotta. Ihmiset ovat erilaisia, eikä kukaan voi koskaan täysin sanoa, miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Siksi minusta on järkyttävän epäkypsää ja jopa julmaa olla antamatta toisille ihmisille oikeutta tuntea asioista niin kuin he tuntevat. Sitten sukulaiseni vastaa, että elämä on nykyään liian helppoa, ihmiset ovat heikompia kuin koskaan ja ennen kissanraato olisi syöty nälissään ruokapöydässä.

Se, että suutun tästä asiasta, ei tarkoita sitä, etteikö ihmisillä saisi mielestäni olla mielipiteitä. Tottakai minullakin on omat katsantokantani asioihin, ja sukulaiseni saa olla sitä mieltä, ettei masennuksesta ole mitään hyötyä. Eri asia on sitten miten asian ilmaisee, ja miten hän ei ole valmis minkäänlaisiin myönnytyksiin omassa kannassaan. Pahimmalta minusta tuntuu se, ettei hän edes hetken verran voi yrittää nähdä asioita toisen ihmisen silmin.

Minullakin on mielipiteeni, mutta en ole koskaan sanonut, että ne ovat absoluuttisen oikeita, ja että kaikki muut ovat väärässä. Se olisi vain tyhmää. Jos tästä yrittää löytää jotain positiivista, niin tiedänpä ainakin että jos kohtaan elämässäni vastoinkäymisiä, en mene kertomaan niistä suru puserossa sukulaiselleni. Hän ei ymmärtäisi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s