Stop

Olen yrittänyt juosta todella lujaa. Hengästyn ja sydän jyskyttää rinnassa tuhatta ja sataa. Vilkuilen peloissani taakseni, ja yritän lisätä vauhtia, mutta silti tunnen sen kirivän välimatkaamme umpeen. Se hönkii jo niskaani, ja kylmät väreet värisyttävät minua. En halua sen saavan minua kiinni.

Mutta lopulta se aina menee niin. Menneisyys saavuttaa minut, vaikka kuinka yritän paeta sitä. Olen yrittänyt karttaa kaikkia niitä ajatuksia, jotka vuosien varrella tehdyt virheet ja väärinymmärrykset aiheuttavat. Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että kestän kaiken kuin mies ja astelen uljaana aamunkoittoon. Todellisuudessa yritän vältellä kaikkea mahdollista, joka saisi pahat ajatukset valtaamaan mieleni. Yritän pakottaa itseni olemaan maailman positiivisin ihminen. Joskus turhaan, joskus onnistuen.

Silti mietin, pitäisikö minun vain pysähtyä. Lopettaa juokseminen, hiljentää tahtia ja lopulta seisahtua aloilleen. Mitä jos kääntäisi kasvonsa kohti lähestyvää uhkaa ja kohtaisi kaikki tunteet, jotka se toisi mukanaan? Sen jälkeen ehkä voisin ehkä jatkaa taivallustani rauhaisan leppoisasti, ihan oikeasti onnellisempana ja positiivisempana ihmisenä.

Stop? Kuinka pelottava ajatus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s