Viikatemiestä ennen

Päätän päiväni toivottavasti vasta vuosien, vuosikymmenien päästä. En halua ajatellekaan, että ikuinen uni olisi jotenkin ajankohtainen aihe, mutta jostain syystä aloin ajatella asioita, jotka haluaisin tehdä ennen kuin kuolema minut korjaa.

Haluan matkustella siellä sun täällä. Eniten kuitenkin haluaisin nähdä kuuluisat kaupungit, kuten Lontoon, New Yorkin ja Pariisin. Ykköskohteeni valtio-tasolla taas on aina ollut Australia. Se on jotenkin niin kaukana ja niin mystinen, että sinne on pakko päästä. Sinne jos menen, niin käyn sitten samalla Uudessa-Seelannissa, sillä ainakin erään tunnetun elokuvan ansiosta minulla on mielikuva erittäin kauniista ja sympaattisesta maasta, vuoret ja alangot ja kaikki.

Sitten minun pitää paikata sivistyksessäni ammottavat aukot. Haluan lukea klassikkoromaanit ja katsoa ainakin yhden James Bondin elokuvan alusta loppuun. En ole koskaan lukenut Tuulen Viemää -kirjaa. En ole vielä koskaan perehtynyt juuri mihinkään ennen 90-lukua tehtyyn elokuvaan. En ole vielä koskaan käynyt katsomassa yhtäkään oopperaa. En ole koskaan myöskään käynyt katsomassa mitään musikaalia.

Ennen hengen heittämistä haluaisin oppia olemaan ennakkoluulottomampi. Rohkeampi. Ulospäinsuuntautuneempi. Ystävällisempi. Haluan auttaa mummoja suojatien yli ja haluan uskaltaa maistaa etanoita, vaikka ne näyttäisivät kuinka limaisilta tahansa – siis ne etanat, ei mummot. Haluan rakastaa jotakuta kymmeniä vuosia ilman epäilystä siitä, onko valinnut väärin ollessaan juuri sen miehen rinnalla. Haluan saattaa maailmaan pari mukulaa ja nähdä kuinka heistä kasvaa aikuisia ihmisiä, joilla on oma tahto.

Haluaisin hypätä laskuvarjolla lentokoneesta. Haluaisin nauraa ystävieni kanssa ja nähdä heidän menevän naimisiin ja olevan onnellisia. Haluan koiranpennun, joka sitten odottaa minua töistä kotiin aina yhtä innokkaasti.

Loppujen lopuksi hukuin ajatuksiini, joissa haluaisin juuri niin paljon asioita, kuin vain ihminen pystyy kuvittelemaan. Huomasin kuitenkin haaveilevani melko tavallisista asioista. Ehkä tämä kertoo taas siitä, kuinka vähästä sitä voikaan olla onnellinen. Nyt pitäisi enää kääriä hihat ja tehdä jotain näiden asioiden eteen, sillä valitettavasti voin jo huomenna jäädä auton alle ja kuolla pois. Ei sitä koskaan tiedä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s