Arkipäivän rasismia

Voivatko onnelliset ja onnettomat ihmiset tulle keskenään toimeen? Vai onko tämä sellainen tuhoontuomittu ihmissuhde, joka ei vain voi toimia? Onnelliset ihmiset ahdistavat iloisilla jutuillaan onnettomia, ja samalla onnettomat vetävät onnellisia mukaansa alaspäin, kohti alankulon harmaita soita.

Luulisi, että nämä kaksi ryhmää voisivat jollain tapaa auttaa toisiaan. Onnelliset voisivat auttaa toisia näkemään elämässä paljon enemmän iloa ja positiivisia puolia. He voisivat piristää olemuksellaan masentuneita, kertoisivat vitsejä ja veisivät onnettomia erilaisiin tapahtumiin ja paikkoihin, joista onnettomat voisivat saada jotain erilaista ajateltavaa, jotain, joka katkaisisi alakuloisten ajatusten ketjut.

Onnettomat ovat yleensä viisaita ja mukavia ihmisiä, joten heistä onnelliset voisivat saada hyviä ystäviä elämäänsä. Onnettomat voisivat antaa erilaisella maailmankatsomuksellaan ajattelemisen aihetta toisille, auttaisivat näkemään elämässä vaarallisia ketjuja, joihin onnelliset ehkä huumaantuneena joka kerran hyppäävät mukaan. Onnettomilla on usein aivan omanlaisensa ja uniikki näkemys maailmasta. Minusta se on hienoa, sillä kaikki eivät osaa ajatella elämää ympärillä yhtään enempää kuin on tarpeen.

Kuitenkin loppujen lopuksi tarina ei saa onnellista loppuaan. Ihmiset jakaantuvat tässäkin suhteessa kahteen erilaiseen ryhmään, eikä ryhmiä tunnu saavan yhteen millään. Rasismi tosielämässä ei ole vain muunmaalaisia kohtaan suuntautuvaa vihaa, vaan se on rajoittuneisuutta. Emme osaa olla erilaisten ihmisten kanssa, olivat he sitten eri värisiä tai eri tavalla ajattelevia.

Erilaisuus pelottaa, vaikka sillä olisi niin paljon annettavaa meille. Kuinka moneen osaan tämä yksikin kansakunta voi jakaantua?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s