Valta on karannut käsistäni

Kävelin eteenpäin kadulla, pikkuhiljaa tihensin askeleideni kulkua hölkkään. Juoksin. Hypppäsin kerran, sitten toisen kerran. Juoksin vielä vähän ja hyppäsin jälleen ilmaan – jäin sinne keikkumaan noin metrin korkeudelle maan pinnasta ja pyrin tahdonvoimallani korkeammalle. Joskus heiluttelin käsiä tasaisessa tahdissa päästäkseni ylemmäs. En koskaan päässyt kovin paljon korkeammalle kuin sähköjohdot tai puun latvat, mutta minä tein sen kuitenkin. Minä lensin, ja tein sitä usein.

Nykyään unissani on yhä enemmän sattumanvaraisia ja omituisia tapahtumia, joista voin aamulla vain arvuutella, mitä ihmettä ne tarkoittivat. En kohoa korkeuksiin kuin joskus harvoina onnellisina kertoina.

Se johtuu siitä, etten enää osaa hallita uniani. Kauan aikaa minä osasin tehdä sen, mietin unissani mihin suuntaan haluan mennä tai mitä haluaisin tapahtuvan seuraavaksi. Joskus mukavasta unesta herätessäni kävin takaisin nukkumaan vain päästäkseni takaisin tuohon samaan maailmaan, josta juuri heräsin, ja hyvin usein pääsin kiinni takaisin samoihin tapahtumiin.

Jossain vaiheessa vain kadotin tuon taidon, ja olen siitä lähtien pohtinut, kuinka voisin riistää valtikan omaan, tiedostavaan käteeni alitajunnaltani.

Haluaisin taas lentää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s