Tarina vailla päämäärää

Lapsena minulta kysyttiin, mikä minusta tulee isona. Eräässä vaiheessa halusin olla prinsessa, tai jos se ei käynyt päinsä, niin sitten halusin ainakin asua Muumilaaksossa ja varoa hattivatteja kotimatkallani. Sen jälkeen oli pitkä tyhjä jakso, jolloin en oikeastaan muista mitä olen kysymykseen vastannut.

Sitten tuli jakso, jolloin halusin olla matematiikan opettaja. Tuo jakso kesti pitkään, sillä pidin numeroista, pyörittelin niitä huvikseni päässä lenkkipoluilla. En kuunnellut musiikkia kävellessäni katuja pitkin iltaisin, vaan harjoittelin päässälaskua, josta kaikista paras oli jakolasku. Paljon on 13 jaettuna kahdellakymmenelläyhdellä? Kun pääsin laskun alkuun, yritin muistaa desimaalit mahdollisimman pitkälle. Halusin opettajaksi myös sen takia, että pidän lapsista. Olin kerhonohjaajana monta vuotta nuoruudessani, ja parasta siinä työssä oli leikkiä lasten kanssa, askarrella ja jutella typeriä.

Ainut ongelma asiassa oli lukion jälkeen se, että kukaan ennen sitä ei ollut kertonut minulle, mitä tuo ammatti vaatii. Opettajaksi tullakseen täytyy mennä yliopistoon ja hukata siellä monia, monia ja vielä useampia vuosia. Yhtäkkiä ylioppilaskokeisiin laiskasti lukevalle nuorelle se tuntui lähinnä kauhealta painajaiselta.

Silti opettajat hoputtivat hakemaan kouluihin. Kotiin mennessä äitini oli kaivanut minulle netistä erilaista informaatiota yhteishausta, eri kouluista ja vaihtoehdoista. Lisäksi kuulin kauhutarinoita niistä, jotka eivät lukion jälkeen olleet saaneet töitä, ja joutuivat finanssikuiluun. Yhteiskunta ei rahoita sellaisia, joilla ei ole ammattinimikettä ja jotka eivät aktiivisesti hae sellaiseen kouluun, josta sen saisi. Tunsin itseni hylkiöksi ja palasin tuohon aikaan, jolloin minulla ei ollut mitään aavistusta, mikä minusta tulee isona. Hylkiö vailla päämäärää.

Jo lapsesta asti meiltä kysytään, mikä on päämäärämme. Mitä vanhemmaksi kasvamme, sitä enemmän sitä tivataan. Mistä aineesta pidät koulussa, mikä sinua kiinnostaa, mitä haluaisit tehdä, mitä mitä mitä? Jokainen tuntuu olevan joko kiinnostunut siitä, mitä aikoo koko elämällään tehdä tai sitten kiinnostunut siitä, mitä on tekemässä päästäkseen tuohon päämäärään.

Mitä jos ei tiedä mistään mitään? Kukaan ei oikeastaan anna kunnollista ohjausta aiheeseen, ei anna sellaista tukea, jota ainakin itse olisin tarvinnut siihen aikaan. Muistan käyneeni ammatinvalintapsykologilla. Tein jonkinlaisen testin koneellani, joka sitten kertoi minusta tulevan floristin. Sama vastaus kuin muutama vuosi aiemmin yläasteella. Sitten psykologi kyseli minulta, kiinnostaisiko ala minua. Mikä minua kiinnostaa? Kiinnostaako mikään? Ja koska ongelmani oli sinne mentäessä jo se, että en osannut vastata mihinkään kysymykseen muuta kuin ”en tiedä”, huomasin nopeasti käynnin hienon nimikkeen omaavan naikkosen toimistossa olevan täysin turha. En tiennyt mitä tekisin elämälläni kun menin sinne, ja kun astuin sieltä ulos, en tiennyt mitä tekisin elämälläni.

Niinpä päädyin tekemään töitä ja kuluttamaan vuosia pohtiessani aihetta. Kun työpaikkani alkoi näyttää siltä, että se häviää kohta kuin tuhka tuuleen, päätin viimein hakea kouluun. Päätös oli kuin sormen tökkääminen kartalle ja päättäminen, että tuonne matkustan. Tulin kouluun, olen koulussa ja kohta olisi aika valmistua. Kolmen vuoden aikana olen opiskellut itselleni ammattitaitoa, josta en tiedä, tulenko sitä koskaan käyttämään.

Ehkä odotan liikaa sitä salamaniskua taivaalta, joka kertoisi mikä olisi minulle paras vaihtoehto. Ehkä minulla olisi jotain parempaa ymmärrystä tästä maailmasta ja työelämästä, jos minulta ei olisi vain kysytty koko elämäni ajan, mitä minä haluan tehdä.  Ehkä olisi ollut parempi, että ihmiset kertoisivat minulle tarinoita omasta työstään ja kysyisivät sitten, haluaisinko tehdä samaa. Ehkä opinnonohjaajan olisi pitänyt ennemmin kertoa erilaisista vaihtoehdoista, eikä vain julistaa koska ja miten tulee hakea. Mistä voi keksiä itselleen unelma-ammatin, jos ei juuri mistään ammatista tiedä yleissivistyksen verran enempää, tai ei tiedä toisten ammattikuntien olevan edes olemassa?

Mikä minusta tulee isona? Ilmeisesti ainoastaan iso, koska mitään muuta ei ole vieläkään näkyvissä. Ainut hyvä puoli tilanteessani on, että kohta voin ainakin sanoa ihmisille omaavani jonkinlaista ammattitaitoa joltain saralta. En ole enää pelkästään hylkiö, olen ainoastaan vailla päämäärää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s