Saa nähdä

Kesä ja sen mukanaan tuoma loma tulivat tänä vuonna juuri oikeaan aikaan. Ennen lomaa töihin lähteminen alkoi tuntua ylitsepääsemättömältä ongelmalta, jonka aiheuttama ahdistus puristi rintaani jo valmiiksi aamulla. Loman alku ja pitkään odottamani syntymäpäivät saivat minut kuitenkin jaksamaan viimeisenkin viikon töissä. Sitten koitti se odotettu hetki, kun astuin työpaikkani ovesta ulos ja minulla ei ollut mitään paineita, odotuksia tai tavoitteita seuraaville viikoille. Aioin vain ajelehtia eteenpäin sillä tahdilla, mikä itselleni tuntuisi hyvältä.

Niinpä minä ajelehdin. Ajatukseni harhailivat siellä täällä, enkä oikeastaan itsekään saanut mitään selvää niistä. Mielessäni pohdin paljon elämää, mitä sillä pitäisi tehdä ja mihin suuntaan se on omalla kohdallani menossa. Pitäisikö minun tehdä pitkän ajan tähtäimellä suunnitelmia, vai pitäisikö minun vain olla?

Harhailin pääni sisällä tietämättä juuri mistään mitään. En osannut ottaa asioihin enää minkäänlaista obejktiivista näkökantaa, enkä oikeastaan tiennyt olisiko minun pitänyt itkeä vai nauraa. Aivan kuin olisin taantunut taas teini-ikäiseksi vihaiseksi maailmanvihaajaksi. Yhtäkkiä täysin avoinna oleva tulevaisuus ei ollut enää mahdollisuus vaan uhka. Minua alkoi pelottaa. Aloin miettiä kaikkea liian negatiivisesti ja kriittisesti, mihin en ole enää viime aikoina tottunut. Olen yrittänyt luotsata itseni positiivisille teille, joten yhtäkkinen romahdus täydelliseen pessimistisyyteen sai minut hämmentymään. Mietin asioita liikaa ja toisaalta mietin niitä liian vähän, eikä juuri mikään tuntunut hyvältä.

Siksi olen pitänyt lomaa myös kirjoittamisesta. Loman alussa yritin tuhria paperiarkkeja sanoilla, mutta kaikki juttuni tuntuivat vievän mystisyyden sävyttämille jossittelun poluille, enkä enää edes itse nähnyt järkeä ajatelmissani. Tämän saattoi varmasti huomata parista viimeisimmästä kirjoituksestani, jotka kaikki jollain tavalla käsittelevät samaa aihetta, mutta joissa ei oikeastaan päästä puusta pitkään.

Nyt kun kesälomani ensimmäinen osuus alkaa olla loppusuoralla, ajattelin palata kirjoittamisen pariin. Ehkä nyt taas löydän oikeat sanat, oikeat ajatukset ja oikean tavan miettiä asioitani, jotta siitä olisi edes jotain hyötyä. Ehkä nyt taas osaisin kirjoittaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s