Uusin silmin

Eräs tuttuni huokaisi kerran ääneen lausahduksen, jota olen sittemmin jäänyt miettimään. Hän oli kuluttanut elämässään aikaa etsimiseen jo tarpeeksi kauan, tarpeeksi monia vuosia oli hukkunut siihen, että yrittää vain löytää jotain uutta ja mahtavaa. Sen takia hän oli päättänyt kokeilla uutta taktiikkaa, ja päätti elämänsä miehen löytyvän jo elämästään.

Ihmisiin pinttyy tietty leima, kun heidät on tavannut. En tiedä johtuuko se ensivaikutelmasta vai pitkän aikavälin mielleyhtymistä, mutta tietyt ihmiset näkee aina samalla tavalla, vaikka vuosien myötä he ehkä muuttuvatkin. Itse olin peruskoulussa melko ujo ja hiljainen tyttö, jota tietyllä tapaa oli toisten mielestä hauska kiusata. En kohdannut mitään traumatisoivaa koulukiusaamista, mutta tiedostin sen, että minut nähtiin jotenkin reppanana tyttönä, jolle huudeltiin milloin mitäkin pientä vitsiä tai ivaa. Jollain tavalla minusta tuntuu, että nuo ihmiset, jotka kävivät kanssani vuosia samaa koulua, näkevät minut edelleen samanlaisena ihmisenä, vaikka en enää ole sellainen. Samalla tavalla itse näen joskus vusoia sitten tapaamani hiljaisen hyssykän vieläkin jotenkin säälittävänä ihmisenä, vaikka nykyään ennen niin pienellä pojalla saattaa olla monen kymmenen kilon edestä lihasta ja huumorintaju on pulpahtanut kukkaansa.

Jos lopettaisi etsimisen ja avaisi silmänsä, mitä kaikkea lähipiiristä saattaisikaan löytyä. Elämänkumppani, sielunsisko, uusi paras ystävä. Jos vain hetken osaisimme katsoa ympärillemme uusin silmin, voisimme nähdä jotain sellaista, jota emme olleet edes ajatelleet olevan olemassa niin lähellä. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, kuuluu sanottavan.

Miksei siis yrittäisi kerrankin ajatella objektiivisesti kaikkia niitä ihmisiä, jotka tällä hetkellä on täysin sivuuttanut. Jos yrittäisi oikeasti nähdä ihmisen sellaisena kuin hän tällä hetkellä on, saattaisi yllättyä suuresti. Meidän kaikkien pitäisi aika-ajoin puhdistaa silmälasimme ja katsoa maailmaa ja ihmisia niin kuin näkisimme heidät ensimmäistä kertaa. Ajan kuluessa näkökantamme sumenee ja mielipiteemme vanhentuvat, ajan kuluessa ne tarvitsevat pientä kalibrointia.

Ajatus on minusta kuitenkin myös jollain tavalla masentava. Jos todella kaikki tarvitsemani on jo elämässäni, mistä sitten enää löytyy suuria seikkailuja? Eikö suuri rakkaus ollutkaan sitä, että sen tietää heti ensi silmäyksellä, ilman että tarvitsee sitä sen suuremmin miettiä? Ei kukaan meistä pärjää elämässä myöskään niin, että sulkevat kaikki uudet tuttavuudet ulkopuolelle, ja pyörivät vain pienessä piirissään. Jokainen meistä tarvitsee joskus uusia tuulia, uusia ihmisiä, joiden kanssa voi hullutella ympäri kaupunkia ja puhua henkeviä auringon laskiessa.

Ajatusleikki on silti mielenkiintoinen. Pysähdy sinäkin miettimään elämässäsi ihmisiä, joihin olet iskenyt tietyn leiman. Ansaitsevatko he sen todella? Pitäisikö sinun hetkeksi karistaa vanhat mietteesi ja ajatella asioita uudelta kannalta? Saatat yllättyä mitä kaikkea elämästäsi löytyy. Ehkä siellä todella piilee elämäsi mies tai nainen. Ehkä siellä todella piilee jotain ymmärtämisen arvoista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s