Mysteeri

Kappaleet voivat joskus olla petollisia. Toiset kuuntelevat ainoastaan niiden melodiaa vaipuen sen tunnelmaan, kun taas toiset kuuntelevat sanoja ja miettivät niitä joskus liikaakin. Sitäpaitsi jokainen ihminen tämän maan päällä voi kokea yhden kappaleen täysin omalla tavallaan, etenkin jos mukaan otetaan vielä hiukankin kryptisemmät lyriikat, joten erilaisia tulkintoja voi syntyä miljardeja.

Helppo esimerkki on erään kappaleen nimi: ”Musta aurinko nousee”. Nouseeko kappaleessa mustan värinen aurinko, vai todetaanko siinä vain yhtä murretta käyttäen, että minun mielestäni aurinko nousee?

Siispä sosiaalisessa mediassakin seikkailevana yksilönä musiikkia kuunnellessani joskus linkitän uuden löytämäni artistin tai kipaleen ystävillenikin. Mutta mitä sitten, kun vasta tuntien päästä tajuaa, että kappalehan oli täydellinen itkuvirsi yksinäisestä elämästä? Tai että se kuulostaa siltä, että kerron kaipaavani jotakuta ihmistä, jolle en ole koskaan uskaltanut sanoa tunteistani mitään? Ajatteleekohan kukaan ystävistäni koskaan laulujen olevan keino kertoa ahdingon sävyttämästä elämästäni, tai että ne olisivat jonkinlainen salamyhkäinen viesti juuri kyseiselle kappaletta kuuntelevalle toverilleni?

Olen todennut saman ylianalysointi-ongelman myös blogini puolella. Joskus kirjoitan kuolevasta äidistä, joskus salaisista vihan tunteista, joskus uuden miehen löytämisestä. Mitä sulkakynäni milloinkin suostuu paperille jälkiä jättämään, ei aina ole peräisin pelkästään omista tunteistani ja elämästäni. Jos kerron eron tuskissa pyörimisestä lähikapakoissa, se ei aina tarkoita sitä, että itse olisin löytänyt sisäisen pubiruusuni, tai jos kerron tulehtuneesta sisarussuhteesta, se ei ehkä tarkoitakaan sitä, että minulla olisi ongelmia siskoni kanssa (vaikka onhan sekin tietysti joskus aikamoinen pässi, kaikella rakkaudella tietysti).

Niinpä päädyin miettimään, että jos joku hiukankaan ulkopuolinen ihminen katsoisi Internetiin jättämiäni jälkiä kriittisesti, mitä hän näkisi? Toteaisiko hän minun olevan monissa liian pienissä ongelmissa vellova ihmisraunio vai kenties yksinäisiä itkuvirsiä kuunteleva masentunut eukko? Tai ehkä sarkastinen kyynikko? Tai ihastunut hupakko?

Valitettavasti sitä ei saa tietää, ellei osaisi juuri tuolta ihmiseltä kysyä. Kuitenkin minua joskus harmittaa, että jokainen meistä on pohjimmiltaan niin utelias, että yrittää vetää johtopäätöksiä välillä vääristäkin asioista. Viattomat luritukset ja kirjoitukset voivat muuntua toisen ihmisen päässä henkilökohtaiseksi loukkaukseksi tai ahdistavaksi ihastumisen tunnustukseksi.

Pitäisikö meidän joskus lopettaa ylianalysointi? Ja jos lainaan loppuun erästä Queenin biisiä, ei se tarkoita välttämättä yhtään mitään. Vai tarkoittaako?

You never heard my song before, the music was too loud, 
but now I think you hear me well, for now we both know how.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s