Ystävä takoo järkeä päähän

Joskus ystävän sanat saattavat viiltää syvältä, syvemmältä kuin mihin oli itse valmistautunut. Ne saattavat satuttaa ja tuntua julmilta, sillä joskus ne sattuvat tulemaan niin yllättävään väliin, ettei osannut odottaa niitä millään tasolla. Mutta joskus se on hyvä asia.

Toisinaan itse on ajautunut oman elämänsä ongelmien kanssa sellaiseen umpisolmuun, että ei näe ulospääsyä, eikä pysty käsittelemään asioitaan helikopterinäkökulmasta, jolloin voisi erotella idioottimaiset virheet oikean järkeilyn johdattelemista teoista. Silloin tarvitaan ystävä, joka lyö avokämmenellä kasvoillesi ja palauttaa sinut todellisuuteen sanomalla sinua typeräksi. Osoittamalla tekojesi ja sanojesi ristiriitaisuudet ja muistuttamaan siitä, mitä oikeastaan on koko ajan elämästään halunnut.

Ystävissä on kuitenkin se hyvä puoli, että vaikka sanat satuttaisivatkin, tietää kaiken kivun allakin, että ne on sanottu rakkaudella. Minun parhaakseni. Etten joutuisi aina oppimaan kaikkea kantapään kautta tai etten joutuisi oman typeryyteni sokaisemana menettämään kaikkia tilaisuuksia elämässäni.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s