Tapaamisiin

Lueskelin erään päähänpiston johdosta blogia, jossa kirjoittaja on vannottautunut käymään sadoilla treffeillä matkalla unelmamiehensä luo, jos se vaikka tuota kautta löytyisi. Tämä sai ajatukseni pyörimään asian ympärillä, sillä olemme ennenkin jutelleet tapailusta ystävieni kanssa monet kerrat. Aiheesta riittää puhuttavaa. Millaiset ovat onnistuneet treffit? Oliko perhosia vatsan pohjassa? Kävikö kummallekaan typeriä lipsautuksia tai millainen olisi hyvä treffien päätös?

Olen myös ihmetellyt sitä, etteivät toiset ole käyneet aikuisiällään vielä yhdilläkään treffeillä. He voivat olla joko pitkässa parisuhteessa tai ovat seurustelleet jo useammankin ihmisen kanssa tähän mennessä. Tämän kuullessani olen yleensä tässä vaiheessa muuttunut yhdeksi jättimäiseksi kysymysmerkiksi. Miten voi ajautua parisuhteeseen, jos ei ole koskaan käynyt treffeillä? Ihmetellessäni tätä, ei eräs hyvä ystävänikään ole oikeastaan osannut vastata kysymykseeni. Asiat johtavat kuulemma toisiin, ja sitten PAM! Olet suhteessa!

Siis anteeksi mitä? Tarkoittaako se sitä, että seurustelukumppani on löytynyt esimerkiksi vastakkaista sukupuolta edustavasta kaverista? Ensin hengaillaan kavereina ja sitten eräänä päivänä vain ajaudutaan kiihkeään suutelointiin? Vai eikö ihminen tässä tapauksessa vain halua luokitella tapaamisiaan treffeiksi, jolloin pystyy sanomaan, ettei ole koskaan käynyt semmoisilla virallisilla kohtaamisilla, vaan on vain viettänyt toisen kanssa aikaa ilman sen suurempaa merkitystä?

Itse olen kohdannut myös tilanteita, joissa en ole ehkä käynyt jonkun ihmisen kanssa ollenkaan treffeillä. Muutun niissäkin tilanteissa liian suureksi kysymysmerkiksi, kun en oikeastaan ole osannut sanoa, mitä tapahtuu ja miksi ja milloin. Onko se alkava suhde vai merkityksetöntä ajanvietettä? Voi myös olla, että analysoin asioita liikaa, mutta ehkä juuri sen takia minä tarvitsen jonkinlaisen selvyyden siihen, mitä ympärilläni tapahtuu. Etenkin jos olen tapahtumien keskipisteessä ja toisen pääroolin vetäjänä.

Ymmärrän kyllä myös treffien kaihtamisen. Se on nimittäin jännittävää puuhaa, kirjaimellisesti. Muistan yhdet ensitreffit erään pojan kanssa, kun soitin matkalla pubiin ystävälleni kysyäkseni, olisiko aivan kauhea virhe juoda kymmenen shottia ennen pojan paikalle saapumista, jotta voisin hiukan rentoutua. Jännitys oli pitkästä aikaa niin suuri, että oksetti. Myönnettäköön näin jälkeenpäin ajateltuna, että shotit eivät ehkä olisi olleet siinä tapauksessa paras vaihtoehto, mutta ehkä ystävän hokemat ”hyvin se menee” ja ”sie selviät siitä” auttoivat edes hiukan.

Jännityshän vain kulminoituu tuohon hetkeen, kun tapaa uuden ihmisen. Se nimittäin alkaa jo siitä hetkestä, kun toinen kysyy toista jonnekin kahville. Tiedän itsekin miltä tuntuu, kun olen ollut kauhusta kankeana painamaisillani kännykästä lähetä-nappulaa, jotta toinen ihminen saisi kutsuni perille. Yleensä joudun hengittämään kymmenen kertaa syvään, mantraamaan mielenhallintaloruja, rukoilemaan jumalia ja pyytämään rohkeutta, jotta uskaltaisin jotakuta pyytää tapaamaan minua. En tiedä mistä tuo kauhu kumpuaa, sillä pahimmassa tapauksessakin sitä saa yleensä ystävällisen kieltäytymisen kuultavakseen. Ei siihen kuole, eihän? Siltä se kuitenkin välillä tuntuu.

Jännityksen mukanaan tuomia huonoja puolia on paljon. Toiset eivät saa sanaa suustaan, toiset tärisevät rauhoittavan tupakan himossa jo viiden minuutin jälkeen treffien alusta, toiset ramppaavat vessassa, tuskanhiki vierii otsalla, ajatukset takkuavat ja kädetkin hikoavat inhottavan limaisiksi. Saattaa myös olla, että joku toinenkin kärsii samasta viasta kuin minä – jännittäessä ei aina tule ajatelleeksi mitä sanoo. Elämäni ensimmäisillä treffeillä olin niin paniikissa, että puolihuomaamatta kerroin kaverieni vitsailleen pojan näyttävän sukuelimeltä. Mikäs sen parempi tapa keventää alkavan romanssin luomaa intoa kuin kutsua toista peniksen näköiseksi. Hah hah! Ei kyllä naurattanut silloin. Tapaamisen jälkeen juoksin kaverini luokse miltei itkua tihrustaen, sillä en uskonut pojan enää koskaan haluavan nähdä minua. En ehkä itsekään olisi ajatellut kovin lempeästi miehestä, joka olisi kutsunut naamaani tuheroksi.

Omanlaisensa treffit ne ovat varmasti myös baari-illat, jotka viettää yhdessä potentiaalisen uuden seurustelukumppanin kanssa. Baarin hämyisä tunnelma, musiikin pauhe ja tarvittaen liiallinen alkoholin kuluttaminen eivät varmasti takaa kovin suuria onnistumistodennäköisyyksiä miehen/naisen hurmaamiselle. Vaikka itse olen kohdannut mielenkiintoisia ihmisiä baarissa ja päätynyt jopa näiden kanssa pidempään suhteeseen, olen varmasti myös karkottanut muutamat äijänkäppyrät tiehensä hurmaavalla yökerhokäytökselläni.

Sokkotreffit ovat tietyllä tapaa ehkä ne kaikkein kavalimmat. Kävin erään pojan kanssa treffeillä, vaikka en tiennyt hänestä juuri yhtään mitään. Onneksi tämä tuli hakemaan minut kotipihastani, sillä jos olisin joutunut etsimään hänet jostakin kahvilan hämärästä, olisin varmasti tehnyt lähtemättömän ensivaikutelman pyörimällä hoomoilasena ympyrää, kun en meinannut jännitykseltäni edes muistaa kyseisen herran ulkonäköä.

Vaikka tapaaminen uuden ihmisen kanssa olisi muuten ollut mielenkiintoinen, ei kipinä silti aina roihahda liekkiin asti kummankin osapuolen mielestä. Olen kuullut monia tarinoita hämmentävistä treffien lopetuksista, joihin lukeutuu kaverimainen läpsäytys olalle tai kuuluisat viimeiset sanat: ”Törmätään kun tavataan.” Soitellaan, joo nähdään vaan, tapaamisiin, heipat. Toisinaan olen itse roikkunut ovenpielessä mielestäni mukavan illan jälkeen ja odottanut kai jonkinlaista ritarimaista lähtösuukkoa, kun minulle on sanottu päin naamaa: ”Mitä sä siinä vielä vartoot?” En kai mitään, joten kävelin ulos asunnosta ripeään tahtiin. Toisinaan toinen osapuoli on kai toivonut jotain enemmän, kun olen kääntänyt siveellisesti vain päätäni niin, että toinen kohtaa karusti mahdollisuuden ainoastaan poskisuukkoon.

Kokonaan toinen tarina onkin sitten se, miten päästä toisille treffeille saman henkilön kanssa, kehtaako laittaa jo samana iltana tekstiviestin ihanasta illasta, onko jo kolmansilla treffeillä sateenkaaren päässä palkinto odottamassa ja miten siitä sitten eteenpäin.

Ehkä jollain tavalla olen kateellinen niille, jotka eivät ole koskaan käyneet treffeillä. He ovat säästyneet monelta päänvaivalta ja nololta tilanteelta, turhilta murheilta ja kummallisten pelisääntöjen pohdinnalta.

Kauhukokemuksia ja hienojakin hetkiä sisältävät muistoni ovat kuitenkin loppupeleissä minulle kultaakin kalliimpia, enkä vaihtaisi niitä mihinkään. Voin ainakin hekotella muiden mukana, jos päädytään keskustelemaan tapailusta. Jos ei tähän päivään mennessä ole vielä päässyt käymään kenenkään kanssa oikeilla treffeillä, kannattaa kokeilla edes kerran. Pääseepähän kokemaan tuskaliaan jännityksen, jollaista ei ihan jokaisessa arjen tilanteessa muuten voi tuntea.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s