Joskus huomaan muutokseni

Olen erään toverini kanssa väitellyt pitkään siitä, kuinka elämäämme oikein katsomme. Minkälainen näkemys meillä on, eroavatko ne toisistaan ja kumpi on minkäkin katsantokannan edustaja. Loppupeleissä puheet ovat pääosin kääntyneet jotakuinkin siihen, onko lasi puoliksi tyhjä vai onko se puoliksi täynnä, niinkin kuluneesti asian esittääkseni.

Joskus minusta on tuntunut, että lasini on puoliksi tyhjä, ellei se ollut jossain vaiheessa erään tuttuni sanoja lainaten jopa täysin nurin. Viime vuosina olen kuitenkin tietoisesti koittanut muuttaa tätä näkemystä ja yrittänyt noudattaa joitakin lyhyitä ohjeita, jotta en olisi aivan niin negatiivinen ihminen. Jos minulla esimerkiksi on kolme ystävää, olen iloinen siitä, että minulla on ystäviä, jotka välittävät minusta. En jaksa nähdä asiaa niin, että en ole varmaan kovinkaan mukava tai suosittu ihminen, kun minulla on vain ja ainoastaan kolme ystävää.

En ole aina kokenut onnistuneeni tässä muutosprosessi kovinkaan hyvin. Silti aina silloin tällöin elämä heittää eteeni ihmisiä, joiden kupit todellakin ovat nurin, eikä niitä saa käännettyä millään. Kun kuuntelen heidän juttujaan, olen monesti joutunut istumaan vain hiljaa paikallani, silmät pyöreinä ja kulmakarvat koholla. Aina silloin tällöin huomaan noiden ihmisten rinnalla, että ehkä oma katsantokantani onkin valoisampaa sorttia.

Yritän usein nähdä asioissa jotain positiivista. Osaan myös usein miettiä muiden ihmisten motiiveja ja tekoja niin, etteivät kaikki teot ole aina silkalla pahuudella toteutettuja, vaan ehkä jotkin asiat ovat vain inhimillisiä virheitä. Jokainen aamuhämärässä väsyneenä murjottaen tokaistu huomen ei ehkä ole vihan ilmaiseminen, vaan vilpittömästi ainoastaan väsyneen ihmisen huomaamatta hiukan yrmeämmin ilmaistu aamuntoivotus.

Koska olen itse joutunut tekemään paljon töitä sen eteen, että olen kääntänyt kuppini oikein päin nähdäkseni sen puolitäytenä, en aina jaksa kuunnella täysin pessimististen ihmisten juttuja. Jos kaikki tuntuu olevan aina huonosti ja kaikki muut ihmiset ovat salaliittoteorian omaisesti luotu maailmaan ainoastaan tuhoamaan yhden ihmisen yrityket elää, jään joskus sanattomaksi. Olenko todella joskus itsekin ollut samanlainen? Eihän maailma voi olla läpeensä paha paikka, eihän?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s