Kasvis lautasellani, mitä tämä tarkoittaa?

Kasvisruoka on aina ollut mielestäni jotenkin omituinen käsite. Olen aina ollut liiankin paljon lihan perään, jo lapsena murisimme isän kanssa kilpaa ruokapöydässä: ”Lihaa, lihaa!” Etenkin mehevät pihvit, karjalanpaisti, joulukinkku – anteeksi, kuola valuu pitkin poskeani, en voi jatkaa enää listaa.

Vaikka itse olenkin armoton lihansyöjä, en ole koskaan halunnut tuomita ketään sen perusteella, mitä he syövät. Minulla on ystäviä, jotka eivät anna asuinkumppaninsa käyttää lihan paistamiseen samaa paistinpannua, jolla itse kärvistelevät kasviksiaan. Minusta se on ollut täysin hyväksyttävää, jos ystäväni kerran näin haluaa tehdä. Kuka minä olen sanomaan mitään toisen uskomuksiin tai ruokavalioihin. Tietysti joitain hämmästeleviä kommentteja on varmasti kuultu minunkin suustani, mutta en ole koskaan aikonut viedä ketään ristille omien ruokiensa tähden.

Myös lihaton lokakuu oli minulle melko yhdentekevä asia, en ottanut kantaa puolesta taikka vastaan. Annoin toisten vauhkota asiasta kuun alussa, sillä tiesin puheen jossain vaiheessa hälvenevän. Toiset houkuttelivat muita mukaan kasvisten piiriin, kun taas toiset julistivat äänekkäästi syövänsä LIHAA!

Näin lokakuun viimeisenä päivänä tein itselleni ruokaa, ja vasta kun olin tekemässä sitä, tajusin jotain puuttuvan. Missä pekoni? Missä pihvi? Missä kanat ja lohet? Olin valmistamassa itselleni sitä kuuluisaa kasvisruokaa. Ehkä kuukauden mittaan olin kuitenkin omaksunut jotakin ympärillä vellovasta keskustelusta, täysin huomaamatta. Mutta ehkä tämä onkin juuri oikea asenne kyseiseen asiaan, sillä mikään ei tule pakottamalla. Jos hampaat irvessä koettaa mutustaa höyrytettyjä kasviksia, voi siitä jäädä sellaiset traumat, että seuraavaksi salaatistakin löytyy kilo pekonia korvaamaan pahoja muistoja.

Häpeissäni täytyy tunnustaa, että tänään valmistamani ateria oli elämäni ensimmäinen täysin yksin ja vapaaehtoisesti valmistettu lihaton ruoka. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Ehkä teen toistekin kasvisruokaa, ehkä voin kutsua seuraavaa kertaa makkarattomaksi maanantaiksi tai kasviskeskiviikoksi. Yhden asian tiedän kuitenkin, teen sitä ruokaa sitten kun minusta siltä tuntuu, en yhtään aiemmin tai myöhemmin, en kenenkään käskystä tai jonkin tietyn kampanjan takia. Jos en pakottamalla pakota itseäni kasvisten pariin, harhailen sinne ehkä omia aikojani, omaan tahtiin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s