Itsetunnosta

Vaikka itsetuntoni ei ole aukoton panssari, se on kuitenkin viime vuosina kehittynyt paremmaksi. Kymmenen vuotta sitten olin vielä jotakuinkin varma siitä, että olen muumien mörkö. Iso möykky ja mihin tahansa takamukseni asetin, valtasi kolkko ja kylmä tunne ympäristön. Joinakin päivinä kutsuin itseäni vesipuhveliksi, elefantiksi, Martti Ahtisaaren kaksoisolennoksi taikka hidasälyiseksi apinaksi.

Millekään noille sanoille ei kai muiden silmissä ollut mitään perää. Aiheutin yläasteella tovereilleni suuret naurut, kun luokan lyhyin ja pienin tyttö polkee jalkaansa maahan eukonkantoon osallistujia valittaessa, kun uhosin olevani niin painava, ettei kukaan jaksa edes nostaa ruhoani. Tämän jälkeen minut on tietyssä porukassa tunnettu nimellä ”so fat Fatso” tai pelkkä ”Fatso”. Lempinimi on seurannut minua tiiviisti, vasta muutama viikkoa sitten viimeeksi eräs tuttuni katseli minua silmät pyöreinä kirjoittaessaan nimeäni yhteiseen korttiin. Arvasin tuosta katseesta, että hän haparoi mielessään lempinimen takaa oikeaa nimeäni, joka ei muistunut hänen mieleensä.

Fatsosta on kuitenkin vuosien mittaan kasvanut nainen. En oikein vieläkään osaa sanoa, missä vaiheessa tai minkä takia itsetuntoni lähti kasvamaan. Olen kuitenkin varma, että muutos ei tapahtunut ulkonäössäni, tyylitajussani tai tavassani puhua, vaan aivan kuin jokin kytkin olisi vaihtanut asentoa päässäni. Jonain päivänä vain koitin hymyillä kadulla kävellessäni. Toisena päivänä avasin suuni, vaikka minulla ei mielestäni ollut mitään maailmaa mullistavaa sanottavanani.

Muutos lähtee ihmisestä itsestään, sisäpuolelta. En ole koskaan ollut täysin vakuuttunut siitä, että itseinhoa voisi parantaa ulkoapäin. En tosin suhtaudu kriittisesti kauneusleikkauksiinkaan ja joissakin tapauksissa ne ovat jopa todella tarpeellisia, kuten joidenkin onnettomuuksien uhreille suoritettavat operaatiot, joissa pudonneet leuat ja irtipalaneet ihot korvataan uusilla. Jollain tavalla kuitenkin uskon, että ihminen on kauneimmillaan silloin, kun hän uskoo itseensä. Kun ihminen hyväksyy sen kuvajaisen, joka peilistä tuijottaa takaisin ja tuntee oman persoonallisuutensa ja antaa pienet virheet itselleen anteeksi. Tuota prosessia ei kai pysty täysin aukottomasti kehittämään fyysisiä ominaisuuksia korjaamalla, jos silmät silti etsivät joka päivä uusia virheitä kuvista ja peilistä.

Kirjoitin tämän tekstin lähinnä siitä syystä, että erään kaverini kanssa päädyimme jokunen viikko sitten pohtimaan aihetta. Saavuttaako ihminen hyvän itsetunnon sisällään toteutettavalla asenteen muutoksella vai kumpuaako itsetunto vain ulkoisista tekijöistä ja oman kropan olomuodosta? Kuten totesin, uskon vahvasti sisäisiin tekijöihin. Kauneinkin ihminen muuttuu rumaksi muiden silmissä, jos hän halveksii itseään, kun taas rumempikin tyyppi voi olla puoleensavetävä, jos hän uskoo itseensä. Lahot rakennukset sortuvat kasaan, mutta jos perustukset ovat vahvat, voi luottavaisena astua sisään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s