Valittava sunnuntai

Toisina päivinä minut valtaa sellainen apatian tunne, etten jaksa innostua mistään. Tuijottelen ympärilleni ja laahustan huoneesta toiseen vailla minkäänlaista tarkoitusta. Saatan kävellä ikkunan eteen ja katsella ulos näkemättä juuri mitään. Saatan vaipua suuriin filosofisiin aatosmyrskyihin vain ollakseni ajattelematta oikeasti juuri mitään.

Noina päivinä lähden yleensä kävelemään, lenkille, hölkkäämään, vaeltamaan pitkin kaupungin katuja. Askeleiden mukana tuo melankolinen apaattisuus valuu minusta pikkuhiljaa pois ja tunnen jälleen vapautuvani, tunnen jälleen olevani oma itseni.

Sitten joskus tuollaisina päivinä laitan takin päälle, huivin kaulaan, kengät jalkaan ja lähden ovesta pihalle. Astelen haparoivin askelin kaksikymmentä metriä eteenpäin, kunnes pyörähdän ympäri ja palaan takaisin sisään, kun matkaan ei tarttunut nastoitetut kengät ja tiet ovat niin jäässä, että apaattisuus vaihtuu vain suunnattomaan luontoäitiin kohdistuneeseen vihaan, kun jokainen askel tuntuu olevan hengenvaarallista uhkapeliä siitä, pysynkö pystyssä vai kalautanko kalloni asfalttiin.

Tällaisina päivinä voisin nukkua kaksikymmentäneljätuhatta tuntia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s