Ihminen, olet idiootti

Olen joskus ihmetellyt, että eikö ihminen voisi oppia virheistään. Joko omista tai läheisen ihmisen tekemistä, jolloin yleensä näkee tilanteeseen johtaneet syyt ja niistä koituneet seuraukset tarkkaan. Helpointahan se olisikin oppia muiden virheistä, mutta ehei, pakkohan kaikki on itse tehdä ja säheltää juuri niin kuin sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Sen jälkeen voisi tietysti toivoa, että voisipa oppia edes kerran tehdyistä erheistä, eikä toistaa jokaista typeryyttä yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja…

Voisin jatkaa äskeistä vaikka kuinka pitkälle. Vuosienkaan jälkeen ei tunnu järki paljon päätä pakottavan, kun minäkin joudun samanlaisiin toistuviin tilanteisiin. Vaikka olen elänyt elämää jo jokusen vuoden, niin silti erehdyn toistamaan samoja typeryyksiä kuvitellen, että ehkä tällä kertaa asiat päätyvätkin jollain lailla toisin, ehkä nyt ei käykään niin kuin sadalla ensimmäisellä kerralla.

Näiden ongelmien ja virheiden ei tarvitse olla edes suuria. Voisinpa oppia edes pienistä asioista jotain, kuten siitä, kannattaako pitkän ajan jälkeen käydä läiskimässä sulkapalloa kahtena peräkkäisenä päivänä. Sitten kipittelen loppuviikon kuin raihnaisin vanhus, kun jokainen lihas kehossani huutaa hoosiannaa ja armokuolemaa. Venyttelykin tuntuu joka kerran olevan nynnyjen hommaa, mutta seuraavana aamuna sängystä noustessa sitä kiroaa itseään, miksei jaksanut heittää jalkaa toisen yli ja virutella mitään.

Enkä varmasti ole ainut ihminen, joka on illalla juonut kahvia kuvitellen, että ehkä se tällä kertaa ei vaikuta niin voimakkaasti, etenkään kun on pitkä ja rankka päivä takana ja väsyttääkin jo valmiiksi armottomasti. Varmasti saan unta sitten kohta, joten hörps vaan. Seuraavaksi katsoo kelloa neljältä yöllä maatessaan sängyssä silmät selällään. Enkä varmasti ole ainut, joka on ollut viettämässä hauskaa iltaa pubissa ystäviensä kanssa, vaikka seuraavana aamuna olisi aikainen herätys. Kyllä minä tällä kertaa jaksan herätä virkeänä, onhan tässä pari yötä nukuttu niin hyvin! Aamulla herätyskellon soidessa päässä jyskyttää oma typeryys ja tuska tulevan päivän pituudesta.

Sekä pienet että isot virheet toistuvat samaa rataa yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka voisi kuvitella jossai vaiheessa kierron päättyvän. Kai meistä jokainen on sisimmässään jonkinlainen hurmio-optimisti, taistelemme todennäköisyyksiä vastaan omalla toiminnallamme joka päivä, vaikka meidän pitäisi tietää miten siinä vielä käy. Pitäisi, siinäpä vasta avainsana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s