Vastuun jakaminen

On olemassa kahdenlaisia uskomuksia keskustelemisesta toisten ihmisten kanssa. Molemmat ryhmät ovat varmasti jollain tapaa oikeassa, sillä syytä ei voi koskaan ehkä vierittää täysin yhden osapuolen harteille ja vapauttaa toista kantamasta mitään vastuuta. Molemmat ryhmät tuntuvat myös olevan joskus melko ehdottomia kannassaan, mikä taas ei ehkä ole mikään hyvä asia. Miksemme voisi kehittyä eteenpäin ja ottaa huomioon molempien osapuolten mielpiteistä ne parhaat piirteet?

Toiset uskovat puhujan vastuuseen. Siihen, että toisille ei vain voi mennä ja sanoa kaikkea, mitä mieli tekisi. Joskus on parempi miettiä kaksi kertaa, ennen kuin avaa suunsa. Vaikka ei edes tarkoittaisi mitään pahaa, niin toinen saattaa silti ymmärtää väärin, eikä kestä kuulemaansa. Tämän ryhmän ihmisiltä odotetaan melko hyvää ihmistuntemusta. Toiset meistä ovat vahvempia ja toiset ovat hiukan heikompia, se on vain luonnon laki. Puhujan on itse arvioitava, mitä voi sanoa toiselle. Puhujan on otettava vastuu asioista, joita hän sanoo, voiko niitä sanoa ollenkaan ja millä lailla ne menevät perille.

Joskus on kuitenkin vaikea lukea ihmisiä. Usein puhuja saattaa oppia vasta virheiden kautta, että tietylle ihmiselle ei kannata antaa palautetta niin suoraan ja ikävästi kuin haluaisi. Vasta toisen loukkaannuttua ja piilouduttua johonkin nurkkaan nuolemaan haavojaan, saattaa puhuja tajuta tehneensä virheen. Toiset saattavat olla ulkokuoreltaan vahvoja, jolloin voisi kuvitella pystyvänsä sanomaan heille aivan mitä tahansa, mutta joillain ihmisillä sanat sattuvat vasta sisällä, läpäistyään ensin sen ulkokuoren. Jopa loukkaantuneena nämä ihmiset saattavat vielä naureskella toisen mukana, mutta jäävät tutkailemaan sanoja tarkemmin vasta yksin ollessaan.

Toinen ryhmä uskookin siihen, että jokaiselle voi sanoa asiat niin kuin ne ovat.  He uskovat kuulijan vastuuseen, siihen, että sanojen vastaanottajan tulisi ymmärtää aina niiden oikea tarkoitus, olla niin vahva, että pystyy ottamaan jokaisen lauseen vastaan, joka hälle lausutaan. Jokaisen kuulijan tulisi olla niin viisas, että voisi erotella asiat loogisesti ja järjen avulla eri lokeroihin, eikä takertua sanakäänteisiin tai hämmentävän suoriin palautteisiin.

Joskus kuulija on kuitenkin heikompi. Kaikilla ei ole taitoa sivuuttaa leikinlaskua leikinlaskuna, vaan he saattavat luulla sitä julmuudeksi tai ivaksi. Joskus jopa ystävän sanomat sanat saattavat kuulijalla kääntyä mielessä täysin erilaisiksi.

Minä uskon vahvasti puhujan vastuuseen. Ihmisellä täytyy olla sen verran empatiaa ja kykyä asettua toisen saappaisiin, jotta ymmärtää, että maailmassa on erilaisia ihmisiä. Toiset eivät osaa ottaa keskustelukumppanin viattomaksi tarkoitettuja vitsejä leikillää. Joku saattaa loukkaantua. Palautteen antamisen jälkeen joku saattaa juosta vessaan itkemään. Muka leppoisasti heitetty lausahdus saattaa joskus viiltää syvemmältä kuin toinen olisi olettanut. Vaikka osittain kuulijankin tulisi oppia tuntemaan toisen tapa kommunikoida, on kuitenkin hiljaisuus aina parempi vaihtoehto kuin turhaan ilmoille lauotut jutut, jotka saattavat jäädä häiritsemään toista osapuolta.

Esimerkiksi useimmille naisille en viitsi lähteä veistelemään sellaista ivaa kuin voin heittää joillekin miespuolisille kavereilleni. Eräässä porukassa meillä oli tapana kutsua toisiamme paskiaisiksi, eikä se tarkoittanut mitään. Jos kutsuisin jotakuta naispuolisista kavereistani sontiaiseksi, luultavasti puhelimeni hiljentyisi enkä kyseiseltä neitokaiselta saisi vähään aikaan kutsua kahvittelemaan. Minusta siinä ei ole kuitenkaan mitään väärää. Erilaisten ja eri ihmisten kanssa pitää vain pystyä kommunikoimaan omalla tavallaan, oman persoonan mukaisesti, mutta kuitenkin hiukan eri tavalla. Joskus on kyse vain äänensävystä tai sanamuodosta.

Kuulijan vastuulla on kuitenkin tuoda ilmi, jos jokin toistuva käytösmalli häiritsee häntä. Herkin ja hiljaisinkaan ihminen ei voi alistua jatkuvasti samanlaisten loukkaavien vitsien kohteeksi, jos puhuja ei ymmärrä lopettaa niitä ja tajua niiden satuttavaa terää. Myös herkimmän kuulijan on pystyttävä avaamaan suunsa jossain vaiheessa. Samoin puhujan on osattava myös ottaa kuuntelijan rooli ja avartaa ihmistutemustaan, jos joku kertoo vaikkapa tietyn puheenaiheen olevan ikävä.

Aina ei voi sanoa kaikkea, mitä haluaa. Aina ei halua kuulla kaikkea, mitä sanotaan. Vastuun kantaminen on kuitenkin ehkä loppupeleissä yhteistoimintaa, jatkuvaa kommunikaatiota ja toisen ymmärtämistä. Tärkeintä on kuitenkin kantaa tuo vastuu. Tuntea se harteillaan, sillä kuitenkin loppupeleissä meille on annettu aivot, joilla voimme ajatella asioita loppuun asti. Meillä on kaksi korvaa ja yksi suu, jotta voisimme kuunnella toista enemmän ja puhua vähemmän. Tai ehkä vastuun painavuutta voisi arvioida välillä vaihtamalla asemaa. Ehkä suulaimpien tyyppien pitäisi välillä olla hipihiljaa kuullakseen, mitä toinen sanoo. Ehkä hiljaisuutta kannattavien tulisi joskus kertoa jotakin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s