Oma päätös

En ymmärrä vihapuhetta. Ihmisellä on kuitenkin käytössään vain tietty määrä energiaa, joten en ymmärrä, miksi se energia pitäisi tuhlata johonkin negatiiviseen toimintaan. Jokin aika sitten kirjoittamastani Cheek-aiheesta esimerkin ottaen, jos en pidä hänen musiikistaan, minkä takia käyttäisin aikaani kyseisen artistin ja hänen faniensa mollaamiseen, kun voin kuunnella omaa musiikkimakuani miellyttäviä kappaleita tai käyttää energiaani löytääkseni uusia, minulle vielä tuntemattomia bändejä?

Jos ihminen voi olla joko surullinen tai iloinen, miksi käyttää energiaa kaikenlaiseen asioiden märehtimiseen ja epämiellyttävien juttujen pohtimiseen? Jos samalla energiamäärällä voisit olla joko iloinen tai surullinen, eikö valinta näyttäydy melko selvänä?

Eniten aikaa ja voimia viekin ehkä katsantokannan muuttaminen. Ensinnäkin ihmisen pitäisi jollain salamaniskulla ymmärtää, että ei olekaan kovin positiivinen ja mukaviin asioihin keskittynyt yksilö. Jo siinä on tietynlainen kriisin paikka, sillä melko harva on valmis hyväksymään itsestään mitään ikäviä puolia, etenkään jos joku toinen niistä on sanonut. Hiljaisen itsetutkiskelun jälkeen voi paremmalla todennäköisyydellä huomata, että on tullut mietittyä ehkä liikaa otsasuonen tykytyksiä aiheuttavia aiheita, kun samalla olisi voinut katsoa hauskoja videoita netissä tai käydä lenkillä selvittämässä arjen huolet päästään.

Oma negatiivisuus on kuitenkin vaikea huomata. Jos joku siitä sanoo, niin yleensä ihmisellä syntyy jonkinlainen luontainen itsepuolustusreaktio, joka kieltää omasta persoonasta kaiken, joka vähänkin vaikuttaa ikävältä. Minäkö liian kriittinen? Enkö olekaan korrekti? Sanotko minua tylsäksi? Ehei, olet ymmärtänyt minut nyt täysin väärin.

Hyvällä tuurilla kuitenkin tapahtuu jonkinlainen omenan putoaminen päähän ja ihminen saattaa ymmärtää, että päivä on näyttäytynyt hälle aina melko synkkänä, vaikka aurinko paistaisi kirkkaalta taivaalta. Tämän jälkeen alkaa suurin työ. Kun ennen olisi sanonut harmaista sadepilvistä taivaanrannassa, pitäisi yhtäkkiä pitää tuo mielipide omana tietonaan ja sen sijaan osoittaa vielä sillä hetkellä paistavaa aurinkoa ja nauttia siitä.

Muutos totuttuihin kaavoihin voi olla vaikeaa. Itse aloin höpöttää kyseisestä aiheesta ehkä kolmisen vuotta sitten, enkä vieläkään ole täysin pystynyt jättämään melankolisia aatteitani. Entiseen verrattuna olen kuitenkin erilainen. Ja vaikka koitankin tehdä kaikkeni ollakseni positiivinen, se ei tarkoita sitä, etteikö myös minulla olisi huonoja päiviä. Jos joku hymyilee joka päivä, joka viikko, joka vuosi, vaikka oman äidin kuollessakin, epäilisin kyseistä ihmistä psykopaatiksi. Vielä on paljon asioita, jotka läpäisevät kuoreni ja ulottavat hyhmäiset sormensa vetääkseen hymyäni alaspäin, mutta useimpina päivinä ihminen voi itse päättää, onko iloinen vai surullinen. Sitä voi keskittyä mukaviin asioihin tai voi velloa vihassa ja negatiivisuudessa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s