Jälleen yksi tuleva aviomies löydetty

Tiedättekö, että lääkärit eivät saisi olla komeita miehiä? Olen ennenkin törmännyt tähän samaan ongelmaan. Toivon aina vastaanotolla olevan vanhan sedän, ruman ukon taikka sitten naisen. Tietysti toivon myös, että he ovat kaikki ammattitaitoisia, jotka asioitani hoitavat, mutta en millään haluaisi heidän olevan jumalallisia uroksia.

Se on kuin kidutusta. Mies avaa oven ja henkesi salpautuu. Voi helvetti. Ja juuri kun piti tulla puhumaan mätäpaiseista ja ripulista ja ylitulvivasta korvavaikusta tai jostakin muusta yhtä kauniista ja hehkeästä aiheesta. Miksei juuri sillä kertaa voinut olla ongelmana vaikka keskikovat selkäkivut, jotka johtuvat isoista ja terhakoista tisseistä?

Noh, en ole varma saatteko ideanpoikasestani kiinni, mutta näin on. Ei silmiä hivelevälle adonikselle viitsi kertoa suoliston oikuista tai ruokatorven supistelusta ja oksennuksen väristä. Tekisi mieli vain kätellä, antaa oma puhelinnumero, vinkata silmää ja sen jälkeen vaihtaa lääkäriä. Sillä eiväthän minkään valtakunnan lekurit saa tapailla potilaitaan? Se on harmi, sillä olen melko varma, että tapasin tässä eräs kerta tulevan aviomieheni – komean mieslääkärin.

No jo nyt on

Tiedän, että elämässäni on suuria ongelmia, mutta mitä on tämä pelleily? Miltei jokainen seuraamani ohjelma pitää tämän hetkisillä kausillaan kuukauden, kahden taikka kolmen taukoja jaksojen välissä. Pisimmillään olen odottanut seuraavaa jaksoa puoli vuotta, kesken kauden. Mitä ihmettä?

Ei minulla muuta näin lauantaiaamuna, piti vain päästä purkamaan tämä johonkin. Hauskaa viikonloppua kaikille.

Tipaton tammikuu

All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl
All work and no play makes Niina a dull girl

Terveisiä äidilleni, olet synnyttänyt ääliön

Jos on syntynyt jääräpääksi, sitten sitä on jääräpää.

Jos jääräpää päättää jotakin, niin sitten se on päätetty.

Jos jääräpää on päättänyt lähteä lenkille, sitä lähdetään lenkille hölkkäilemään, vaikka lämpömittari sattuu näyttämään -21°c ja astman kovertamat keuhkot huutavat hoosiannaa, ripset jäätyvät kiinni toisiinsa ja ylimääräinen pitkähihainenkin saattoi jäädä kotiin.

Tappava ase, pelottava sana

On olemassa kaksi sanaa, jotka voidaan sanoa samassa tilanteessa, mutta jotka kuulostavat kuitenkin hyvin erilaisilta ja tarkoittavat täysin eri asioita. Olen myös itse käyttänyt kumpaakin, joskus jopa heittänyt vitsillä toisen näistä, vaikka tarkoitan kaikkea muuta kuin mitä se sana pitää sisällään.

On tullut lähdön aika. Toinen seisoo ovensuussa, valmiina avaamaan lukon ja astumaan ovesta ulos kylmään talvi-ilmaan. Talon lämpöön jäävä katsoo toista vielä hetken ja kuulee viimeiset sanat.

Näkemiin.

Hyvästi.

Vaikka ensimmäinen onkin kovin virallisen kuuloinen, enkä nyt varsinaisesti käytä sitä arkielämässä kovin usein, niin suunnilleen samalla merkityksellä menee kai kaverille sanotut heipat ja toverille huikatut asioihin palaamislupaukset. Näkemiin kertoo toiselle sen, että katsellessa ihmisen loittonevaa selkää, se ei ole viimeinen kerta, kun niin tekee, vaan on olemassa jonkinlainen varmuus tai puhumaton lupaus siitä, että tiet kohtaavat vielä. Ehkä huomenna, ehkä ensi viikolla tai joskus puolen vuoden päästä. Kuitenkin niin, ettei kaikki pääty siihen hetkeen.

Sillä asioiden päätökseen vieminen, ihmisistä luopuminen, tietäen ettei enää koskaan näe toista, se on jotenkin sydäntä riipivä tunne. Ehkä joskus joku sanoo ”näkemiin” vain lohduttaakseen toista, jotta kyynel ei lähtisi silmäkulmasta vierimään siinä samalla, kun ovi menee kiinni. Toisaalta tuollainen valheellinen lupaus voi olla vieläkin pahempi kuin suora totuus, sillä jos luvataan jotain, siitä täytyy pitää kiinni. Jos nähdään vielä, ei käännetä toiselle selkää ja lähdetä naureskellen pois, kuin ivallisen huvittuneena siitä, että todellako kuvittelit meidän vielä vaihtavan sanaakaan tässä elämässä.

Hyvästi, siinä on se lopullisuus ja se karmea totuus, joka joskus  on vain hyväksyttävä. Joku saattaa sanoa sinulle soronoo ja astella elämästäsi komein askelin karkuun, mutta niin kai sen kuuluu joskus mennä. Minäkin olen sanonut ihmisille tuollaiset lopulliset jäähyväiset, enkä ole enää katsonut taakseni.

Tuon sanan sanominen saattaa joskus vaatia valtavaa rohkeutta, sillä se saattaa satuttaa kuulijaa syvälle sydämeen. Mutta onko parempi kuulla valheellinen näkemiin kuin todenmukaiset hyvästit? Vaikka totuus viiltää, niin eikö se ole kuitenkin armollisempi kuin jokin tyhjä lupaus siitä, että vielä joskus… Niin, joskus mitä? Voitaisiin edes moikata tuttavallisesti kadulla? Voitaisiin vaihtaa sana taikka kaksi, jos sattuu yhtäkkiä koulun ruokalassa samaan jonoon perätysten? Jos toinen on vain valehdellut jälleennäkemisestä, niin miten hölmöksi ihminen tunteekaan itsensä, kun nostaa kätensä ilmaan kadulla ja tervehtii iloisesti, kun vastaantulija katseleekin äkkiä erittäin kiinnostuneena naisten kauneushoitolan manikyyrimainosta, aivan kuin se olisi maailman mielenkiintoisin juttu, alennuksia ja värejä ja glitteriä ja kaikkea siistiä.

Jos sanoo hyvästit, niin ainakin molemmat osapuolet ovat samoilla jäljillä, mihin suuntaan elämä on meneillään. Kun sitten sattuu baarissa tiskille, tietävät molemmat tilanteen jujun, kuinka kiinnostavaa katseltavaa onkaan yhtäkkiä puhelimessa tai kuinka jännittäviä tapahtumia onkin äkkiä juuri toisella puolella baaria, jonne pitää äkkiä kiiruhtaa.

Toisaalta sellaiset hyvästit, joiden jälkeen ei voi edes aikuismaisesti tervehtiä toista käden heilautuksella, ovat naurettavia. Olemme kaikki ihimisiä, vaikka meidän ei tarvitse olla kaikkien kanssa ylimpiä ystäviä, eikö silti voisi olla sivistynyt? Ei kai hyvästitkään voi aina tarkoittaa täydellistä katoamista maan päältä? Tai ehkä ne voivat, ehkä sanan taika piileekin juuri siinä, että hyvästi voi olla todellinen ja täydellinen toisen ihmisen nollaaminen elämästään.

Ehkä sen takia onkin julmaa ja liiankin mustaa huumoria, kun joskus poistun paikalta ystävien luota heittäen hyvästit. Tai kun kerran olin ihastunut erääseen poikaan ja sanoin tälle tapaamisen päätyttyä hyvästi, enkä kuullut hänestä viikkoon mitään. Silloin ehdin jo ajatella, että ehkä tuo sana on hiukan liian vaarallinen, hiukan liian syvämerkityksellinen ja tappava ase, jota ei pitäisi niin kevyesti heittää keskustelun loppuun, jos ei sitä todella tarkoita. Hyvästi.

Enhän saattaisi

Onneksi olen sellainen sosiaalisten tilanteiden taituri ja aina yhtä korrekti ja sivistynyt nainen, että minulle ei voi käydä kalpaten missään nimessä, ehei. Minä en esimerkiksi saattaisi olla pubissa katsomassa kannattamani sm-liigajoukkueen vierasottelua ja nähdessäni kokoonpanon en tietenkään kiroaisi lempipelaajani puuttumista siltä listalta (tämän nimeä kovaan ääneen huutaen) ja ihmettelisi missä hitossa kyseinen ukko oikein luuraa tällä hetkellä. Ja tietenkään sen jälkeen kaverini ei saattaisi naureskellen todeta minulle, että tämä kyseinen mies istuu (takuulla kuuloetäisyydellä) noin kymmenen sentin päässä toisessa pöydässä, aivan selkäni takana.

Korostan siis sitä, että tämä on täyttä spekulaatiota ja ajatusvirtaa. Tämähän ei missään nimessä tapahtunut tänään.

Sanomattomastakin saa sanottavaa

Olemme alunperin apinoita. Pyydän tämän jälkeen heti anteeksi kaikilta niiltä, jotka uskovat jotain muuta, mutta näin tiede on minulle todistanut olevan. Olemme siis alunperin pieniaivoisia ja typeriä eläimiä, joilla oli vain tarve saada ruokaa ja tehdä jälkeläisiä. Kauan aikaa sen jälkeen meistä tuli öriseviä, puusta alas laskeutuneita luolamiehiä, joilla oli vain tarve saalistaa ruokaa ja tehdä jälkeläisiä.

Jos kukaan on tutustunut ihmishistoriaan edes pikkiriikkisen, tietää, että nämä vaiheet kestivät todella kauan verrattuna hiljattain kokemaamme kehitykseen maatalouskulttuurista älypuhelinta näprääviksi roboteiksi. Olimme siis vuosituhansia olentoja, joilla oli vain kaksi tarvetta: saalistaa ruokaa ja lisääntyä.

Sitten joku pyörittelee minulle kahvipöydässä päätään ja hämmästelee, mistä ihmeestä näitä pelimiehiä oikein putkahtelee, aivan kuin niitä olisi joka kulman takana. Aivan kuin jokaisessa meissä asuisi sellainen pieni pelaaja.

Hälytyskellot, nyt niiden pitäisi soida jokaisen päässä. Olen sitä mieltä, että jonkinlainen saalistusvietti on säilynyt päässämme tuolta kivikaudelta lähtien, sillä se on ollut se perusajatus, jonka päältä olemme lähteneet kehittymään. Toiset puhuvat liskoaivoista, joistain alitajuntaisista reaktioista ja ajatuksista, jotka kumpuavat jostain niin syvältä sisimmästämme, ettemme sitä edes itse tajua.

Mitä jos meissä kaikissa onkin ainekset pelimieheksi ja pelinaiseksi, mutta tilanteet ja elämät vain tarjoavat tilaisuuden olla tai olla olematta sellainen? Nykymaailmassa on enää hyvin vähän tilanteita, joissa voisi harjoittaa tuota vanhaa viettiämme saalistaa jotakin, joten jossain muodossa se pomppaa varmasti esiin. Niinpä miehet ja naiset pistävät parasta ylleen perjantai-iltana ja lähtevät katsastamaan illan uhreja lähikapakkaan.

Saalistustyylistä riippuen joko isketään saman tien joukosta irronneeseen yksilöön tai sitten piiritetään haluttua kohdetta pidempään. Kaikki säilyy kiinnostavana niin kauan kunnes saalistaja pystyy iskemään hampaansa poloisen saaliin niskaan kiinni. Kaikki tilanteen tuoma hohde ja jännitys kaikkoaa saman tien, kun tietää uhrin olevan otteessaan.

Nykymaailmassa tämä ei tietysti ole kovin mukavaa toimintaa toisia ihmisiä kohtaan, sillä kaikki eivät ole altistuneet tälle vanhojen aikojen vietille, vaan voivat haluta oikeasti jotakin muuta kuin hetken kestävän viihteen ja muutaman kuuman katseenvaihdon baarin toiselta puolelta.

Mutta minkä sille mahtaa, sydämet on tehty särkyviksi ja saalistajat jatkavat toimintaansa siitä huolimatta. Minkä ihminen itselleen voi, saattaa joku todeta ja jatkaa elämäänsä ilman omantunnontuskia. Voi tietysti itse valita haluaako nähdä tekojensa seuraukset vai ei. Toisinaan joku voi saalistuksen jälkeen jäädä pidemmäksi aikaa koukkuun, toisinaan joku voi haikailla hetken ajan kauemmin sitä yhtä ihmistä, joka kerran tuli ja otti mitä tahtoi.

Karu totuus on kuitenkin se, että saalistus on saalistusta, ja kun sen tavoite on täytetty, se on täytetty. Sen jälkeen tapahtumat jäävät analysoitavaksi kahvipöytäkeskusteluihin, joissa puhutaan kylmistä ja typeristä pelimiehistä. Tai miksei keskustelua käydä huorahtavaan sävyyn luonnehditusta pelinaisestakin. Keskustelujen sävy todella on erilainen oli kyse miehistä tai naisista, mikä on mielestäni väärin, mutta se on jo toinen tarina. Eikä tässäkään sinänsä mitään pointtia ollut, mutta totta puhuakseni ei ole monessa muussakaan päässäni pyörivässä ajatuksessa.