Sanomattomastakin saa sanottavaa

Olemme alunperin apinoita. Pyydän tämän jälkeen heti anteeksi kaikilta niiltä, jotka uskovat jotain muuta, mutta näin tiede on minulle todistanut olevan. Olemme siis alunperin pieniaivoisia ja typeriä eläimiä, joilla oli vain tarve saada ruokaa ja tehdä jälkeläisiä. Kauan aikaa sen jälkeen meistä tuli öriseviä, puusta alas laskeutuneita luolamiehiä, joilla oli vain tarve saalistaa ruokaa ja tehdä jälkeläisiä.

Jos kukaan on tutustunut ihmishistoriaan edes pikkiriikkisen, tietää, että nämä vaiheet kestivät todella kauan verrattuna hiljattain kokemaamme kehitykseen maatalouskulttuurista älypuhelinta näprääviksi roboteiksi. Olimme siis vuosituhansia olentoja, joilla oli vain kaksi tarvetta: saalistaa ruokaa ja lisääntyä.

Sitten joku pyörittelee minulle kahvipöydässä päätään ja hämmästelee, mistä ihmeestä näitä pelimiehiä oikein putkahtelee, aivan kuin niitä olisi joka kulman takana. Aivan kuin jokaisessa meissä asuisi sellainen pieni pelaaja.

Hälytyskellot, nyt niiden pitäisi soida jokaisen päässä. Olen sitä mieltä, että jonkinlainen saalistusvietti on säilynyt päässämme tuolta kivikaudelta lähtien, sillä se on ollut se perusajatus, jonka päältä olemme lähteneet kehittymään. Toiset puhuvat liskoaivoista, joistain alitajuntaisista reaktioista ja ajatuksista, jotka kumpuavat jostain niin syvältä sisimmästämme, ettemme sitä edes itse tajua.

Mitä jos meissä kaikissa onkin ainekset pelimieheksi ja pelinaiseksi, mutta tilanteet ja elämät vain tarjoavat tilaisuuden olla tai olla olematta sellainen? Nykymaailmassa on enää hyvin vähän tilanteita, joissa voisi harjoittaa tuota vanhaa viettiämme saalistaa jotakin, joten jossain muodossa se pomppaa varmasti esiin. Niinpä miehet ja naiset pistävät parasta ylleen perjantai-iltana ja lähtevät katsastamaan illan uhreja lähikapakkaan.

Saalistustyylistä riippuen joko isketään saman tien joukosta irronneeseen yksilöön tai sitten piiritetään haluttua kohdetta pidempään. Kaikki säilyy kiinnostavana niin kauan kunnes saalistaja pystyy iskemään hampaansa poloisen saaliin niskaan kiinni. Kaikki tilanteen tuoma hohde ja jännitys kaikkoaa saman tien, kun tietää uhrin olevan otteessaan.

Nykymaailmassa tämä ei tietysti ole kovin mukavaa toimintaa toisia ihmisiä kohtaan, sillä kaikki eivät ole altistuneet tälle vanhojen aikojen vietille, vaan voivat haluta oikeasti jotakin muuta kuin hetken kestävän viihteen ja muutaman kuuman katseenvaihdon baarin toiselta puolelta.

Mutta minkä sille mahtaa, sydämet on tehty särkyviksi ja saalistajat jatkavat toimintaansa siitä huolimatta. Minkä ihminen itselleen voi, saattaa joku todeta ja jatkaa elämäänsä ilman omantunnontuskia. Voi tietysti itse valita haluaako nähdä tekojensa seuraukset vai ei. Toisinaan joku voi saalistuksen jälkeen jäädä pidemmäksi aikaa koukkuun, toisinaan joku voi haikailla hetken ajan kauemmin sitä yhtä ihmistä, joka kerran tuli ja otti mitä tahtoi.

Karu totuus on kuitenkin se, että saalistus on saalistusta, ja kun sen tavoite on täytetty, se on täytetty. Sen jälkeen tapahtumat jäävät analysoitavaksi kahvipöytäkeskusteluihin, joissa puhutaan kylmistä ja typeristä pelimiehistä. Tai miksei keskustelua käydä huorahtavaan sävyyn luonnehditusta pelinaisestakin. Keskustelujen sävy todella on erilainen oli kyse miehistä tai naisista, mikä on mielestäni väärin, mutta se on jo toinen tarina. Eikä tässäkään sinänsä mitään pointtia ollut, mutta totta puhuakseni ei ole monessa muussakaan päässäni pyörivässä ajatuksessa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s