Minä tarvitsen tämän

Olen melko varma, että olen ainakin maininnut tästä asiasta jossain tekstissäni, mutta jäin pohtimaan tänään asiaa sen verran pidemmäksi aikaa, että otin sen uudelleen kirjoituksen aiheeksi. Nimittäin kuinka hienoa olisi, jos ihminen pystyisi ikään kuin päällystämään itsensä teflonilla?

Ajatus alkoi kiehtoa minua, sillä joskus tuntuu siltä, että arjen pienimmätkin asiat takertuvat mukaani liian helposti. Toisinaan iltaisin sängyssä maatessa tulee mietittyä aivan pikkiriikkisiä asioita päivän varrelta, jotka yhtäkkiä vain ponnahtavat mieleen ja alkavat härnätä. Mitä se kaveri sanoikaan minulle? Mitenkähän sen työhakemuksen sanat olisi pitänyt muotoilla? Tai jos eivät asiat ole pieniä, niin sitten äkkiä huomaa olevansa keskellä elämän kokoisia pohdintoja tulevaisuudesta, omasta polusta, elämän tiestä ja niin edespäin.

Joskus olisi mukava vain olla. Olla ajattelematta mitään, tuijottaa vain kattoa ilman harmaintakaan aavistusta ympäröivästä maailmasta, tuntematta huolen hiventäkään sydämensä päällä. Sillä huolta ja murhetta ihminen saa elämänsä aikana kantaa aivan tarpeeksi, jos siihen hommaan ryhtyy. Aina on jokin asia vinksallaan, jos asioihin haluaa niin päin suhtautua. Aina on myös kuitenkin jotain hyvin ja elämässä on usein paljon sellaista, josta voi olla kiitollinen.

Miten siis onkin niin, että pienet ja ikävät asiat tuntuvat takertuvan helpommin ajatuksien virtaan kuin positiiviset aatokset? Vaikka itsekin olen opetellut tuota aurinkoisempaa polkua jo monta vuotta ja järjellä ajateltuna kaikki on loistavasti, silti joskus saan itseni kiinni synkistä mietteistä, keskeltä ahdistusta liian pienistä tai liian isoista asioista. Joten palatakseni alkuperäiseen ajatukseeni, kuinka mukavaa olisikaan päällystää itsensä teflonilla? Kaikki negatiivinen vain valuisi pois ulkokuorta pitkin, suoraan likakaivoon, mikään paha ajatus ei tarttuisi kiinni ja jäytäisi tietään sydämeen asti.

Mistähän tuollaisen päällyksen saisi hankittua? Myydäänkö niitä jossain?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s