Käyttäisitkö mahdollisuutesi?

Jos sinulla olisi valta palata elämässäsi yhteen pisteeseen takaisin ja tehdä jotain toisin, mikä tuo hetki olisi? Päättäjäispäivän arka olo koulun juhlien jälkeen, kun et koskaan pussannutkaan luokan mukavinta tyttöä? Se hetki, kun päätit lottokuponkia täyttäessä vaihtaa sen viimeisen numeron sittenkin siihen toiseen? Vai olisiko sinulla mielessäsi jotain paljon dramaattisempaa, toivoisitko sittenkin voineesi kääntää rattia kahta sekuntia aiemmin ennen kuin törmäsit siihen ihmisraukkaan keskellä suojatietä? Kävisitkö vielä kerran mummollasi ennen kuin tämä kuolee yksin omaan lempituoliinsa kesken uutislähetyksen, josta hän ei enää kuule puoliakaan?

Jos vallassasi olisi vain yhden hetken muuttaminen ja sen mukanaan tuomat pienet tai suuret seuraukset, mitä tekisit? Minun täytyy myöntää, että olen eläissäni tehnyt niin paljon suuria ja pieniä virheitä, että kaikkien niiden punnitsemiseen menisi hetki aikaa. Mahdollisuuksien mereen olisi helppo hukkua, sillä elämä on heitellyt sinne sun tänne jo niin monta vuotta, ettei pieni ihminen kykene ymmärtämään niin suurta valtaa, jonka tuo päätös toisi.

Entä haluaisinko valita jonkin itsekkään hetken, joka tuo minulle suurta tyydytystä muuttuvassa tulevaisuudessa? Vai haluaisinko käyttää tilaisuuteni jonkun toisen ihmisen hyväksi? Vaihtaisinko sen lottonumeron vai kävisinkö vielä kerran katsomassa rakasta sukulaistani? Kysymys on rehellisimmillään pohdittuna todella pelottava, sillä se voi paljastaa ihmisestä itselleen sellaisia asioita, joita hän ei halua myöntää. Vallan ja ahneuden houkutus saattaa olla liian suuri muistaakseen, että joskus pienenä mummo silitti poskea hämmentävän pehmeillä sormillaan kunnes vaipui uneen. Aku Ankasta tutuin sanoin: ”Rahat vai kolmipyörä?”

Tai mitä jos yritys menisikin pieleen? Minkälaisissa raivon puuskissa sitä olisikaan sen jälkeen, kun on viimein pohtinut käyttävänsä tuon yhden korjausmahdollisuutensa, eikä sillä olisi sittenkään mitään merkitystä? Miettikääpä aviomiestä, joka on jätetty. Väkisinkin avioeroa haettaessa tulee mietittyä, missä vaiheessa kaikki johti tuohon pisteeseen. Oliko joku tietty syntymäpäivä, kun hän on unohtanut ostaa lahjan, joku tietty ilta, kun hänen piti tehdä ruokaa, mutta istuikin vain kaljapullo kädessä sohvalla? Tai olisiko sittenkin pitänyt siivota treenisukat lattialta silloin, kun vaimolla oli töissään suuri ja stressaava projekti meneillään? Olisiko pitänyt tehdä jotain toisin? Kun mies sitten on onnettomana muistanut yhden ensimmäisistä suurista riidoista ja muistanut, että se lähti liikkeelle siitä, ettei hän ollut muistanut hääpäivän olemassaoloa, mies ottaisi ja lähtisi tuohon hetkeen. Tekisi ruokaa, tilaisi viulukvartetin, koristelisi asunnon ruusuilla ja olisi taas onnellinen – nyt vaimon on pakko jatkaa eloa hänen kanssaan, kun hänhän on tällainen hurmuri. Mitä sitten, jos ongelmat ovatkin olleet paljon syvemmällä, jossain aivan muualla kuin sukissa ja päivien muistamisessa, ja mies olisi käyttänyt tämän kerran elämässä saadun virheenkorjausmahdollisuutensa ja heittänyt sen hukkaan? Ukko rukka palaisi nykyhetkeen ja löytäisi itsensä taas avioeropaperit kädessään, jälleen kaljapullo toisessa kädessä, nyyhkimässä uudessa yksiössä television ääressä. Olisiko tilanne vieläkin musertavampi, olisiko ollut parempi, ettei mitään korjajusyritystä olisi koskaan saanut tehdäkään?

Jossittelemme kaikenlaista päässämme, milloin mistäkin aiheesta. Jos olisin tehnyt sitä tai tätä, jos olisinkin mennyt sinen tai tänne, kaikki olisi nyt toisin. Mitä jos kaikki olisikin aivan samalla tavalla kuin nytkin? Entä jos elämässä on sittenkin jokin kohtalo, suuri voima, joka pyristelyistämme huolimatta ohjaisi meitä tiettyyn suuntaan? Matkalla moikkaamaan vanhaa mummoamme joutuisimme yhtäkkiä auton alle ja sairaalaan kipsattavaksi, jonka aikana sukulainen nukkuisi rauhassa pois. Lottokuponkia täyttäessä järjestelmävirheen takia oma kuponki olisikin mitätön, vaikka oikeat numerot siihen valitsisi. Mitä jos elämämme kuuluukin olla juuri tällaista kuin se tällä hetkellä on?

Uusien yritysten miettiminen on vaarallista. Jossittelu on vaarallista. Ehkä elämämme on paljon mukavampaa ja helpompaa näin, kun ei tarvitse miettiä muutoksen mahdollisuutta. Mennyttä ei voi enää muuttaa, ja tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja sitäpaitsi jos jokaisella meillä olisi mahdollisuus käyttää kerran elämässämme aikamatkailun tyyppistä ongelmanratkaisua, kuinka monella eri tapaa universumin aika-avaruussäikeet menisivätkään sekaisin, kun yksi muuttaa tulevaisuutta toiseen suuntaan ja toinen nykii sitä takaisin toiseen? Mitä jos aviomies hyppää ajassa taaksepäin korjatakseen jo olemassa olevan avioliittonsa, kun samaan aikaan vaimo on päättänyt mennä ajassa kolmekymmentä vuotta pidemmälle ja koittaa jättää tapaamatta koko tulevan miekkosensa? Kumman skenaario toteutuisi nykyhetkeen palattaessa?

Entä mitä sitten, kun eräänä aamuna huomaa taas elämänsä menneen pieleen, mutta on käyttänyt tuon yhden mahdollisuuden jo parikymppisenä, poistattaakseen tatuointinsa, jonka on ottanut räkäkännissä Bulgariassa? Olisiko sittenkin pitänyt jättää punainen kissa tanssimaan pakaran päälle ja jättää tuo ajankelausmahdollisuus myöhemmäksi? Milloin sen sitten uskaltaisi käyttää? Aina tulee uusia virheitä ja uusia tilanteita, joiden olisi halunnut menevän tosiin. Mikään ei voi koskaan olla täydellistä.

Ehkä on parempi, että aikamatkailua ei ole vielä keksitty. Parasta vain elää päivä kerrallaan ja katsoa mihin kohtalo kuljettaa, jättää katumatta typerät pienet virheet ja elää tässä hetkessä niin hyvin kuin on mahdollista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s