Kel onni on

Osaako toisen ihmisen puolesta olla täysin vilpittömästi iloinen? Se tuntuu olevan melko harvinainen taito, jos sitä kukaan täydellisesti osaa ollenkaan. Jos paras ystävä voittaa miljoonittain euroja lotossa, hihkuuko sitä mukana ilosta, vai vierähtääkö aivoihin sittenkin ajatus, että toivottavasti ystävä tajuaa antaa minullekin osan rahoistaan, olenhan sentään tukenut häntä elämässä jo monta vuotta. Jos itse sairastaa määrittelemätöntä sairautta, johon lääketieteellä ei ole minkäänlaista keinoa ottaa härkää sarvista ja ystävä kertoo oman tervehtymistarinansa ja kuinka hän onkaan tervettäkin terveempi tällä hetkellä, osaako aidosti hymyillä toisen kanssa asian positiivisuudelle, vai putkahtaako jostain sittenkin oma sairaus mieleen, pieni katkeruuden jyvänen, että miksi tuo toinen enkä minä.

Kun itse hymyilee leveästi työpaikalla jo toista päivää putkeen niin, että hymy ulottuu korvasta toiseen korvaan kuin Jokerilla ikään ja joku kysyy, mikä nyt on, huomaan vastaavani jotakin epämääräistä. Koska toisen puolesta iloitseminen on harvinainen lahja ja katkeruus on niin yleistä, haluaako sitä aiheuttaa pahaa mieltä ympäriinsä kertomalla mahtavasta olotilastaan jokaiselle vastaantulijalle? Jos joskus olen ollut todella iloinen, että pitkän odotuksen jälkeen olen viimein saanut liittyä luokkatovereideni kanssa kehitykseen mukaan ja saanut kännykän, niin ihastelevan ilmeeni takaa minut on leimattu leuhkaksi. Kun odotan lapsellisen innokkaana kesälomaa alkavaksi, olen turha ja tarpeeton intoilija. Leveäksi kiirivä hymy lenkkipolulla kertoo vastaantulijalle, että minulla on varmasti jokin mielenterveysongelma, kun yksinäni virnistelen ajatuksissani.

Ehkä tämän takia suomalaisilla onkin sanonta: ”Kel onni on, se onnen kätkekööt.” Jos suomalainen sanoo, että elämä on ihanaa, on seurassa aina joku, joka määrittää sinut samalla hetkellä leveilijäksi. Jos on onnea, pidä se omana tietonasi ja ole hiljaa, sillä kukaan ei oikeastaan halua kuulla sitä ja iloita kanssasi – ainakin tällainen mielikuva minulle joskus maailmasta välittyy. Onko tämä ikävä seikka havaittavissa vain meidän kulttuurissamme vai onko sama ongelma ympäri maailmaa? Ovatko vain suomalaiset niin kateellista kansaa, että toisen onni on heiltä jollain lailla pois?

Pitäisi varmaan kehittää jokin kasvojenlamaannutuspilleri, joten kun seuraavaksi alkavat hymyhuulet kohota liian muikeiksi, voisi naaman palauttaa peruslukemille saman tien ilman leuhkan leimaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s