Syrjäytymisen vaaroja

Maailma kehittyy koko ajan eteenpäin, mutta onko meillä mitään kontrollia siihen, mihin suuntaan? Tai oikeastaan onko meillä mitään käsitystä, mihin ja millä lailla tänään tehdyt päätökset vaikuttavat tulevaisuudessa?

Viime vuosina moni yritys, kunta tai jopa valtio on alkanut neuvomaan ihmistä Internetin syvien syövereiden ääreen. Erilaiset palvelut ja verkkopankkitunnukset tai sirullinen henkilökortti on tullut osaksi nykyajan niin sanottua hyvää palvelua. Pysykää ihmiset kotonanne, sillä voitte tehdä kaiken koneen ääressä! Teidän ei tarvitse vaivautua kaupungille, ei tarvitse jonottaa palvelua, ei tarvitse nähdä yhtäkään työntekijää taikka virkailijaa missään!

Sitä mukaa kuin tällainen ihmisten ohjaaminen koneiden äärelle on tullut suosituksi tavaksi hoitaa arkipäiväisiä asioita, tuntuu olevan trendinä myös syrjäytyneiden lukumäärän kasvu. Tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni ilman mitään sen tieteellisempää tutkimustulosta kuin mutu-tuntemus, mutta voisivatko nämä kaksi asiaa jollain lailla korreloida keskenään?

Samaa mittaa kuin verkkoasiointien määrä kasvaa, kasvaa myös syrjäytymisen riski. Sillä eikö syrjäytymisen yksi osa-alue ole juuri sitä, että ajautuu eristäytyneisyyteen, yksin yksinäisyyteen, istumaan kotonaan ilman että on minkäänlaisia kontakteja seinien ulkopuolella? Tätä suuntautumista edistävät monet tahot, sillä nykyään ei tarvitse käydä pankissa hoitamassa laskuja, ei tarvitse vakuutusyhtiön palveluja, kun ne saa nettisivuilta, ei tarvitse astella vaivihkaa Kelan tai Työ- ja elinkeinotoimiston ovista sisään, eikä edes tarvitse hakea pizzaa pizzeriasta, kun sen voi joko ostaa kotiinkuljetuksena tai hoitaa koko tilauksen Internet-palveluilla, jolloin ainoaksi sanoiksi toisen ihmisen kanssa jäävät tervehdys ja kiitos ruokaa vastaanottaessa ovellaan. Sen jälkeen voikin palata takaisin sohvalle makaamaan – yksin. Odotan kauhulla sitä päivää, kun ruokaostoksetkin tehdään ainoastaan tietokoneella näpytellen. Kauppa on kuitenkin perinteisesti ollut se paikka, jossa näkee tuttuja ja voi pysähtyä hetkeksi vaihtamaan kuulumisia.

Onko kukaan tässä vaiheessa ehtinyt miettimään tulevaisuutta, kun puolet kansakunnasta viettää suurimman osan aikaansa neljän seinän sisällä eristäytyneenä, että mihin tämä malli tulee johtamaan? Jo tällä hetkellä puhutaan syrjäytymisestä ongelmana, johon täytyisi mahdollisimman nopeasti tarttua. Miten siihen on ajateltu tarttua? Millä keinoilla? Nyky-yhteiskunta ajaa meitä erilleen toisista ihmisistä, joten millä keinoilla aiomme parantaa taudin, jonka nimi on yksinäisyys ja joka tuntuu leviävän maahamme vaarallisen nopealla tahdilla?

Onko meillä tulevaisuudessa aikuisten iltapäiväkerhoja, joihin voi mennä viettämään aikaa, jotta näkisi edes jotakuta toista ihmistä kuin omaa peilikuvaansa? Miten paljon rahaa meidän täytyy jossain vaiheessa syytää tähän ongelmaan, kun annamme sen nyt riehua valtoimenaan ja tehdä tuhojaan? Heräämmekö tilanteen vakavuuteen vasta sitten, kun olemme kaulaa myöten nesteessä ja tajuamme hukkuvamme kohta?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s