Onnelle kivi nilkkaan ja laidan yli veden varaan

Elämässä on sekä ylä- että alamäkiä. Joskus saatan olla todella iloinen ja asteikolla ykkösestä kymmeneen tunnen olevani jossain sadan paikkeilla, hymy leveänä korvasta korvaan. Seuravana hetkenä voi kuitenkin olla, että olen valmis myymään maani, heittämään lusikkani kohti huoneen nurkkaa, repimään pelihousuni kappaleiksi ja samalla heittämään pyyhkeeni kehään. Aina tunnetilojen välillä ei edes tarvitse tapahtua mitään sen kummempaa, kun yhtäkkiä jokin mustaakin mustempi pilvi varjostaa mieleni ja tulevaisuus näyttää synkältä.

Toisinaan tuntuu siltä, että nuo hyvät hetket ovat liian ohikiitäviä. Ne tulevat ja menevät sellaista vauhtia, että ainut tunne, josta saa todella otteen ja joka todella tuntuu pysyvän matkassa, on synkkä ahdistus ja pelko asioista, jotka saattavat mennä päin prinkkalaa.

Miksi on niin paljon helpompi kiinnittyä niihin negatiivisiin tunteisiin? Ne syöpyvät johonkin harmaan massan pimeimpiin osiin, eikä niitä meinaa millään saada sieltä ulos, vaikka kuokkii aivojen maaperää käsipelillä tai pommittaa sitä henkisillä ydinaseilla.

Mietin aina itsekseni, että elämässä on paljon opittavia asioita. Ilmeisesti olen jotenkin pöljä, sillä listani tuntuu venähtävän vuosi vuodelta pidemmäksi, eikä suinkaan toisin päin kuten voisi kuvitella. Mitä vanhempi sitä viisaampi? Niin minä ainakin ennen luulin. Tässä on kuitenkin taas uuden opin paikka. Täytyisi osata säilyttää onnelliset muistot ja onnistumisen tunteet päällimmäisinä muistojen meressä, eikä antaa niiden vajota suoraan Mariaanien hautaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s