Minäkuva

Ystäväni pyysi minua tässä eräs päivä kuvailemaan itseään erästä projektia varten. Kai se on helpompi pyytää jotakuta toista tekemään tuollainen homma, sillä kuinka sitä pystyy itseään katsomaan raatorehellisetsi ja objektiivisesti peilistä? Jos sitä oikeasti puhdistaisi pölyt peilistä ja katsoisi itseään tarkkaan ja kriittisesti, voisi pelästyä.

Selkeämmin tämän efektin näkee jo siinä, kuinka ihmiset kauhistelevat itsestään otettuja valokuvia. Kun on täydessä touhussa syntymäpäivänään ja joku on salaa napannut räpsäisyn toiminnasta, katsoo jälkikäteen tuota kuvaa ihmetellen – tuoltako oikeasti näytän? Missä on kasvojeni luusto? Missä on hiusteni kiilto? Mikä tuo irvistys on? Nykyaikana muoti-ilmiöön nousseissa omakuvissa taas suipistellaan suuta ja lommotetaan poskia, hymyillään nätisti ja tuodaan vain parhaat puolet esiin. Aivan kuin luotaisiin uutta omakuvaa, ihanneminää ja jotakuta sellaista ihmistä, jota ei ehkä olekaan olemassa.

Maailma on niin kaksijakoinen paikka, että ihme jollei ihminen tunne itsekin jakautuvansa eri persooniin. On olemassa työniina, arkiniina, vapaa-aikaniina, yksinoloniina ja ystävien kesken tunnettu Nipe tai Ninja. On Instagramissa huvikseen otettuja kuvia jakava luonnonläheinen Niina, twitterissä hupaisia pikku juttuja kertova Niina tai facebookissa surkeiden sattumusten kruunaamaton kuningatar.

Joskus tuntuu siltä, ettei riitä sellaisenaan ollenkaan. Vähintään tuntuu siltä, että on olemassa kaksi Niinaa – se, jonka muut näkevät ja tuntevat ja se, joka itse luulen olevani. Toisinaan saan kuulla kavereiltani olevani esimerkiksi rohkea ihminen, mutta kun sitten seisoo sen mörön edessä (joka ilmestyi juuri siitä pimeästä komerosta, jota aina lapsena pelkäsi), tuntee olonsa melko pieneksi ja mitättömäksi. Missä on silloin se suuri ja uhmakas Niina, jonka ystäväni  minussa näkevät? Missä ovat muskelini, sillä kun itse katson käsivarsiani, näen vain löysiksi keitetyt spagetit?

Miten voi taistella elämässään eteenpäin, jos ei edes itse usko itseensä? Miten voisi olla eheä ja kokonainen ihminen, jos koostuu pienistä sirpaleista, sekalaisista palapelin paloista, joista ei muodostu järjellistä kokonaiskuvaa?

Entä miten voi pysäyttää tällaiset ajatuskierteet?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s