Hästäg avautuminen

Siinä minä seisoin, enkä oikeastaan voinut mennä mihinkään muuallekaan, vaikka koitin kuumeisesti miettiä, miksi minä olen joutunut jälleen vastaavanlaiseen tilanteeseen. Tunsin poskieni punoittavan, kun puhelimen kaiutin rääkyi kauheita sanoja, kamalia sanakäänteitä ja viittauksia siihen, etten ansaitsisi olla ihmisenkaltainen olento ollenkaan. Oikeastaan suoria haukkumisen sanoja en kuullut kertaakaan, mutta kaikki puheet oli osattu muotoilla kuitenkin juuri niin viiltäviksi kuin vain inhimillisesti oli mahdollista. Kertaakaan minua paskaksi sanomatta, tunsin itseni kuitenkin alimmaksi maan matoseksi. Siinä kuitenkin seisoin, pystypäin ja hievahtamatta, kuunnellen litaniaa hävyttömistä teoistani.

Olinhan tosiaan niin julma, että kehtasin muuttaa pois. Kehtasin olla sellainen ryökäle, että ilmoitin asian lain puitteissa muuttoa edeltävänä kuukautena ja koska en saanut vuokraemäntääni kiinni, kehtasin laittaa tiedon kaikilla mahdollisilla tavoilla, etten varmasti jäisi loukkuun asuntoon yhtään pidemmäksi aikaa. Koitin soittaa, laitoin tekstiviestin, kirjoitin asunnon irtisanomisesta kirjeen ja vielä viimeisen idean päähäni saatuani laitoin saman kirjeen kirjattuna, jotta sain todisteen, että todella sen olen lähettänyt.

Sitten minä odotin. Tunsin tehneeni kaikkeni, jotta tieto olisi mennyt vuokraemännälleni, joten odotin hänen vastaustaan ja jotakin varmistusta siitä, että hän oli saanut kirjeen ja lukenut sen läpi. Puolentoista viikon jälkeen minä luovutin ja soitin – ehkä hiukan pelokkaastikin – vuokranantajalleni. Kyllä, hän oli saanut tiedon. Kyllä, hän oli lukenut kirjeen läpi tyttärensä kanssa.

Osa minusta huokaisi helpotuksesta, että kyseinen rouva vastasi puhelimeensa, sillä minua oli ennen peloteltu mahdollisella kuolemalla, sydänkohtauksella tai shokkitilalla, jonka vanha vuokraemäntäni saisi jos liian äkilliseen ja nopeatempoiseen tahtiin ilmoittaisin muuttavani. Kerran minulta jopa kysyttiin, aionko muuttaa vuoden päästä pois asunnosta. Vastasin silloin, että aikeissa ei ollut tehdä moista temppua, mutta mielessäni mietin, että mistä minä sen tiedän. Olenko jokin ennustaja, joka osaa kertoa elämän muuttuvat tilanteet etukäteen, onko minulla jokin kristallipallo, josta voisin katsoa, olenko edes elossa enää vuoden päästä? Herranjestas, voisin jäädä auton alle vaikka jo huomenna, joten mistä minä voisin tietää, olenko asunnossa vielä vuoden taikka kahden päästä? Tai jos olenkin, niin olenko vielä elossa vai onko keittiöni lamppu pudonnut päähäni, murhannut minut ja olen vain mätänevä muumio keittiönpöydän vieressä?

Kuitenkin, asumiseni viimeisen kuukauden aikana sattui asuntoon vielä putkiremontti. Vuokranantajani vaati minua olemaan poissa asunnoltani remontin ajan, josta jouduin vielä hämmennyksekseni kirjoittamaan vuokrasopimukseen liitteen. Ilman kyseistä sopimusta olisin kai ollut tyytyväinen tilanteeseen, mutta myöhemmin aloin pohtimaan kyseistä paperia. Jos olen laittanut nimeni johonkin alle, etten saa olla kodissani ja asua siellä, miksi minun pitäisi maksaa kyseisestä ajasta vuokraa? Eikö vuokraa makseta siitä, että saan asua jossain? Ilman kattoa pääni päällä ja silti rahoja maksaessani mietin kuumeisesti, että nyt tässä on jotain mätää.

Niinpä minä tein itsestäni huonon ihmisen. Menin ja pyysin lain mukaan minulle oikeutettua vuokran alennusta. Vastaanotto oli tyrmistynyt ja myöhemmin vielä loukkaantunut. Herneet nenässä minua syyteltiin ja tuomittiin tekoni julkeaksi. Olin kuulemma vielä tahallani odottanut, että vuokraemännän asianhoitaja matkustaa pois kaupungista, ennen kuin soitin ja koitin neuvotella vuokrasta, vaikka enhän minä ollut tietoinen milloin kukakin matkustaa ja minne.

Kaiken tämän jälkeen seisoin siis asunnon lopputarkastuksessa ulkopuolisen asianhoitajan kanssa, sillä olinhan ilmeisesti niin kamala ihminen, ettei minua enää haluttu nähdä ollenkaan. Kuin tragikoomisesta Hollywood-elokuvasta konsanaan asianhoitajan puhelimesta meni kuitenkin kaiutin päälle tämän puhuessa vuokraemännän tyttärelle, eikä vanhahko mies enää osannut laittaa sitä pois. Kun nainen luurin toisessa päässä tajusi asian laidan, alkoi kaiuttimesta kuulua mitä moninaisempia turhautuneita syytöksiä ja syyllistämistä, kieroin kaunosanoin ilmaistuna minun haukkumistani. Olin paska. Olin huono ihminen. Toivottavasti kukaan ei enää koskaan joutuisi kokemaan minunkaltaisen ihmisen käytöstä ja tökeryyttä. Ymmärsin kyllä tämän viestin, jonka hän halusi minulle välittää. Lopulta jopa ikkunanavaajan palauttamisesta asuntoon saatiin tehtyä elämää suurempi ongelma, sillä olin sen tahallani vienyt ja olinhan niin epäluotettava, että miten voisi enää uskoa siihen, että todella palautan sen myöhemmin. Jos olisin sattunut olemaan normaali hajamielinen itseni ja hävittänyt vanhan avaajan, kaupasta ostettu uusi ikkunanavaaja ei tietenkään kelpaisi tilalle, sillä se ei avaa kyseisen asunnon ikkunoita. Vanhan kapistuksen on löydyttävä. Piste. Lisäksi kaikki muut vuodatukset päälle. Huutomerkki.

Eniten minua kuitenkin harmitti oma käytökseni. Olin aavistanut jo valmiiksi, että asioista syntyisi sanaharkka ja jonkinlainen henkinen sodankäynti, joten olin valmistautunut siihen. Olin kerännyt miekkani ja lähdin ase ojossa taistoon, mutta luovutin jo ensimetreillä. Olin ottanut yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, olin lukenut lakia, olin opiskellut kuluttajariitalautakunnasta ja vuokra-asunnon tavallisesta kulumisesta ja siitä, mistä syystä vuokratakuudesta saa vähentää euroja, miten siitä pitää olla mustaa valkoisella ja laskelmat minullekin ja miten vuokratakuu pitää pyrkiä palauttamaan käyttööni viipymättä. Silti lannistuin jo heti ensimmäisten sanojen jälkeen ja jäin vain kiltisti posket punaisina kuuntelemaan, miten olin toiminut väärin. Tämä oli elämässäni jo kolmas kerta, kun joudun samantyyppiseen tilanteeseen ja jokaisen kerran jälkeen minä vannon, että seuraavalla kerralla minä puolustaudun, sanon jotain vastaan enkä vain kuuntele silmitöntä vihaa ja halveksuntaa itseäni kohtaan. Ja silti joka kerran minä menen niin sanattomaksi ihmisten katkeruudesta, ilkeydestä ja inhosta, etten saa kurkustani ilmoille pienintäkään pihahdusta. Vuosien kiusaamisen, syyllistämisen ja omituisen pompottelun jälkeen en vieläkään osannut sanoa vuokranantajalle tai tämän tyttärelle mitään vastaan, vaikka olin valmistautunut tilanteeseen. Seisoimme asianhoitajan kanssa asunnossa molemmat tyrmistyneinä, katseet ikkunasta ulos suunnattuna, kun puhelimen kaiutin suolsi ikäviä sanoja ilmoille meidän hämmennykseksi.

Kun lähdin asunnosta, tunsin onneksi valtavan taakan pikkuhiljaa putoavan harteiltani. Nuo seinät eivät enää kaatuisi ylleni. Se, että pudotin keittiössä vahingossa veitsen lattialle ei enää aiheuttaisi minulle kurkun kuristumisen tunnetta, kun katsoin paniikissa, jäikö siitä jälki ja mitähän vuokraemäntä siitä sanoisi. Leveässä sängyssä nukkuminen ei enää olisi rikos ja osoitus siitä, etten asu yksin yksiössä. Vieraani saisivat nukkua luonani vaikka viikon putkeen ilman, että minusta tuntuisi siltä, että rikon jotain ilmoilla vihjailevasti roikkuvaa, vuokrasopimukseen kirjoittamatonta sääntöä, että minun pitää olla yksinäinen asukki.

Elämässä on yllättävän paljon kiusaajia. Ihmisiä, jotka jollain lailla haluavat toisille pahaa tai ajavat pelkästään omaa etuaan miettimättä seurauksia ja muiden kohtaloa. Luulen, ettei vuokranantajalla käynyt kertaakaan mielessä, että hänen omistamansa asunto, jota hän minulle vuokrasi, pitäisi olla minulle KOTI. Ja vaikka vuokranantajallakin tietenkin on omia oikeuksiaan ja mahdollisuus neuvotella erilaisia sääntöjä vuokralaisen kanssa, pitäisi asunnon silti edes jollain muotoa pystyä toimimaan ihmiselle kotina. Koti on paikka, johon pääsee turvaan maailmalta ja jossa on hyvä olla. Ei paikka, jossa tarvitsee pelätä, murehtia ja kaavailla kauhukuvia siitä, kuinka kaikki menee pieleen, jos joskus uskallan muuttaa pois tai miten pelkkä muuttoaikeiden ilmoitus voi olla mahdollinen murha.

Nyt kun koko jupakka on jo takana, toivon jälleen, että olisin noussut seisomaan ja puolustamaan itseäni. Sanonut kiusaajalle suorat sanat. Nyt joku muu joutuu siihen samaan pinteeseen, jossa minä olen ollut. Kunpa se seuraava olisi vahvempi ihminen ja pistäisi tuolle vuokranantajalle luun kurkkuun. Minä poistuin vain nöyränä näyttämöltä, jättäen diktaattorin valtakuntaansa terrorisoimaan. Olin pelkuri. Toisaalta olen päässyt hänen valtansa alta pois ja voin jälleen hengittää vapaammin. Ehkä nyt löydän itselleni kodinkin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s