Valehtelisin jos oisin rehellinen

Valehtelisin jos väittäisin, ettei mikään masenna minua.

Valehtelisin jos väittäisin, etten joskus kaatuisi päivän jälkeen sohvalle ja miettisi mikä järki kaikessa on.

Valehtelisin jos väittäisin, että tunnen olevani maailman siistein ja hauskin tyyppi.

Valehtelisin jos väittäisin, ettei rakkaus satuta minua.

Mutta valehtelen silti joka päivä. Minusta tuntuu että nyky-yhteiskunta oikein jollain lailla vaatii sitä, että valehtelemme sekä itsellemme että muille joka päivä. Pieni valkoinen valhe tai vähän suurempikin sellainen, kunhan vain annetaan ymmärtää, että elämässämme kaikki on mahtavaa elämystä toisensa perään tai edes että kaikki on suurinpiirtein ok.

Onko tosiaan heikkouden merkki, jos osoittaa elämän joskus kolhivan ja kohtelevan vääryydellä? Kun joutuu kipujensa kanssa kömpimään sairaalaan ja on heittänyt jo lusikan nurkkaan ollen varma, että ainakin syövän murkula se siellä vatsanpohjalla piilee, niin miksi samaan aikaan facebookiin ilmestyy päivitys: ”Aurinko paistaa ja linnut laulaa, kevät on täällä ja mä oon niiiiiiiin happy!!!”

Jos joskus joku pääsisi vertailemaan julkisesti puhuttuja lauseita ja sosiaaliseen mediaan tuutattuja onnentöräyksiä ihmisen pään sisäisiin mietteisiin, voisi alkaa ihmetellä onko kyseisellä tyypillä kenties jakautunut persoonallisuushäiriö vai mistä moisten juttujen ristiriitaisuus johtuu. Sisäiset aatokset saattavat olla vaikka kuinka synkeitä, mutta ulospäin suunnattu anti onkin täyttä auringonpaistetta.

Eikö tämä rutiini revi ihmisiä kappaleiksi? Pieniksi osasiksi, murusiksi, joista ei saa kokonaisuutta enää koottua ollenkaan. Voiko ihminen koskaan ollakaan kokonainen ja onnellinen, jos sisältö on täynnä ristiriitaa? Jos oikeasti on huono päivä ja silti hehkuttaa iloisuuttaan, niin mikä sitten on totta ja mikä valhetta? Vai onko tässä kenties jonkinlainen itsensä psyykkaaminen taustalla, jos mieli on maassa ja silti kertoo olevansa onnellinen, voiko mieliala vaihtua? Vai murtuuko ihminen lisää kun sisällä myrskyää mutta facebookin timeline on täynnä täydellisyyttä? Olemmeko aina olleet yhtä valheellisia vai onko tämä nykyajan hömpötystä? Oliko ennen vanhaan kaikki paremmin? Siis oikeasti paremmin, ilman valheita ja jekkuja?

Valehtelisin jos väittäisin aina itsekin olleeni rehellinen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s